Verkkouutiset

Carunan toimitusjohtaja: Kukapa haluaisi maksaa vapaaehtoisesti enemmän

Sähkönsiirtoyhtiö Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen sanoo ymmärtävänsä asiakkaiden turhautumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kukapa haluaisi maksaa vapaaehtoisesti enemmän. Ymmärrän asiakkaiden tuohtumuksen ja turhautumisen, joka asian takana on, sähkönsiirtoyhtiö Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen sanoo Helsingin Sanomien HSTV:n verkkolähetyksessä.

Caruna on joutunut kovan hinnankorotuskohun kohteeksi sen jälkeen, kun se ilmoitti noin 27 prosentin korotuksista sähkön siirtohintoihin. Yhtiö on perustellut korotuksia sähköverkkojen parantamisen vaatimilla noin 200 miljoonan euron investoinneilla.

– Minä uskon vilpittömästi, että näiden toimenpiteiden jälkeen me saamme asiakkaille parempaa sähköä, Koponen toteaa.

Carunan korotuksia on verrattu muun muassa sähköyhtiö Helenin vastaaviin. Sen kohdalla kyse on kuitenkin noin 9 prosentista.

Koposen mukaan lukujen erot pohjautuvat yhtiökohtaisiin seikkoihin.

– Helenin verkko on pitkälti kaapeloitu. Silloin puhutaan 95 prosentin luokasta. Meillä tuo prosentti on 30.

Lisäksi Carunan verkko on Koposen mukaan merkittävästi Helenin verkkoa suurempi.

– Meillä on 90 000 kilometriä verkkoa, joka pitää saattaa sellaiseksi, että se palvelee suomalaisia.

Koponen lähettää myös terveisiä sähköverkoille toimintavarmuussääntöjä asettaville viranomaisille. Hänen mukaansa sähkömarkkinalain vaatimukset verkoston kehittämisestä on otettu yhtiössä vakavasti.

– Olemme käynnistäneet investointiohjelman, jonka vuotuinen volyymi on noin 200 miljoonaa euroa. Se on valtava koneisto ja jos sitä ryhdytään pidentämään tai muuttamaan, toivoisin siinä hieman pitkäjänteisyyttä myös näiltä, jotka asioista päättävät ja jotka lakeja säätävät.

Carunan toimitusjohtajan mukaan asiakkaat saavat investointien seurauksena sellaisen sähköverkon, joka on aiempaa varmempi ja jossa on vähemmän katkoja.

– Se on myös sellainen verkko, joka kestää nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimukset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)