Verkkouutiset

Huomio Caruna-keskustelusta: Tästä tosiseikasta ei ole puhuttu Suomessa mitään

Hyvin säännelty yksityinen monopoli on monesti parempi ratkaisu kuin monopolin pyörittäminen viranomaistoimintana, Heikki Pursiainen sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Libera-ajatushautomon tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen löytää sähkönjakeluyhtiö Carunan hinnankorotuksista käydystä keskustelusta outoja piirteitä ja virhekäsityksiä.

”Yksi näistä on väärä käsitys siitä miten hieno asia julkisesti omistettu monopoli muka on”, Pursiainen toteaa Liberan blogissaan.

Julkisessa keskustelussa on Pursiaisen mukaan syntynyt käsitys siitä, että sähköverkkojen myynnissä Carunalle oli olennaista yhtiön yksityistäminen.

Hän muistuttaa, ettei edellinen omistaja kuitenkaan ollut viranomainen, vaan pörssiyhtiö Fortum.

”Vaikka valtio omistaa Fortumista puolet, ei Fortum nähdäkseni ole mikään yhteiskunnan kokonaisetua ajava hyväntahtoinen byrokratia”, Pursiainen sanoo.

Hänen mukaansa mikään Fortumin markkinakäyttäytymisessä ei näyttäisi viittaavan siihen, että se olisi jotenkin vähemmän tarmokas voitontavoittelussa kuin täysin yksityisesti omistetut yritykset.

Fortum on Pursiaisen mukaan esimerkiksi kiistellyt Energiaviraston kanssa markkinaoikeudessa sähkönsiirron kohtuullisen tuoton määrittämisestä.

”Se on siis yrittänyt saada sääntelystä itselleen edullisempaa ihan niin kuin osakkeenomistajien etua ajavan yrityksen tuleekin. Fortum ei siis ole jättänyt hyödyntämättä mahdollisuuksia parantaa kannattavuuttaan yleisen edun vuoksi.”

Heikki Pursiasen mukaan Fortumilla olisi ollut vahvat kannustimet toimia kuten Caruna nyt, jos se olisi omistanut sähköverkon, kun sääntelyä höllättiin.

”Missään tapauksessa verkon myyminen yksityiselle kotimaiselle toimijalle ei olisi mitenkään muuttanut tilannetta. Myös järkevä kotimainen ostaja olisi tehnyt täsmälleen samanlaiset korotukset”, Pursiainen kirjoittaa.

Väärä väite

Carunasta puhuttaessa on noussut esiin väitteitä siitä, ettei luonnollisia monopoleja tulisi yksityistää koskaan. Tämä väite on Heikki Pursiaisen mukaan yksinkertaisesti väärä.

”Tutkimuskirjallisuuden tuloksena ei suinkaan ole se, että julkinen monopoli on aina parempi kuin säännelty yksityinen. Päinvastoin, julkisten monopolien yksityistäminen sai aikanaan alkusysäyksen siitä miten surkeasti julkiset monopolit toimivat huonojen kannustimien ja muiden ongelmien vuoksi”, Pursiainen kertoo

Hänen mukaansa hyvin säännelty yksityinen monopoli on monessa tapauksessa paljon parempi ratkaisu kuin monopolin pyörittäminen viranomaistoimintana.

”Voitontavoittelu antaa yritykselle kannustimet toimia tehokkaasti ja investoida tarpeeksi. Näistä asiaa koskevista tutkimustuloksista ja tosiasioista ei kuitenkaan ole puhuttu suomalaisessa keskustelussa mitään. Sen sijaan on toisteltu virheellistä väitettä luonnollisten monopolien julkisomistuksen auvoisuudesta.”

Pursiaisen mielestä olisi hölmöä rynnätä nyt ”poliittisessa kiihkossa” asettamaan hinta- tai korotuskattoja ongelman laastariksi.

”Pitkäjänteinen ja vakaa sääntely on tietysti järkevää myös siitä näkökulmasta, että se tekee Suomesta kiinnostavamman investointikohteen. Kaiken tämän vuoksi sääntelyä kannattaa miettiä kunnolla ja korjata ongelmat kaukokatseisesti eikä etsiä helpoimmalta ja nopeimmalta näyttävää korjausliikettä”, Pursiainen arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)