Verkkouutiset

Vedonlyöntiyhtiö: Jussi Halla-aho selkeä ennakkosuosikki puheenjohtajaksi

Perussuomalaisten puoluekokoukseen on ilmoittautunut jo 2 200 äänioikeutettua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta taistelevat vahvimmin europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ja Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Vedonlyöntiyhtiöistä esimerkiksi Betsson ja Betsafe pitävät Halla-ahoa selkeänä ennakkosuosikkina. Hänen kertoimensa vaalivoittoon on tällä hetkellä 1,55 ja Terhon 2,30.

Vaihtoehto ”joku muu”, eli käytännössä kansanedustaja Leena Meri tai Veera Ruoho tai Satakunnan perussuomalaisten hallituksen jäsen Riku Nevanpää, saa kertoimen 30.

– Viime viikonloppuna Halla-ahon kerroin kävi jo niinkin alhaalla kuin 1,35:ssä. Terhon kerroin oli tuolloin 3,00, joten jos Terhosta tulisi puheenjohtaja, saisi osa veikkaajista panoksensa takaisin kolminkertaisena, iGaming-asiantuntija Juha Kvist Betssonilta kertoo.

Perussuomalaisten puoluekokouksessa kaikilla tämä ja viime vuonna jäsenmaksunsa maksaneilla on äänioikeus. Äänioikeutettuja on ilmoittautunut puoluekokoukseen ennakolta 2 200. Kokouspaikalla arvioidaan tulevan vielä jälki-ilmoittautumisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)