Verkkouutiset

”Vika löytyy penkin ja ratin välistä” – Kolmasosa ajaa pysähtymättä stop-merkin ohi

Liikenneturvan seurantojen mukaan kolmasosa ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenneturva seurasi kesällä muutamia stop-merkillä varustettuja risteyksiä yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen. Noin kolmannes (36 %) kuljettajista ajoi pysähtymättä stop-merkin ohi.

– Tulos on kyllä hätkähdyttävä. Tietämättömyydestä ei voi olla kyse, sillä lapsikin tietää, mitä stop-merkki tarkoittaa, ihmettelee Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen.

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta, etuajo-oikeutetusta suunnasta tulevaa liikennettä. Osassa stop-merkillisistä risteyksistä on pysähtymisen paikka merkitty pysäytysviivalla.

– Jos pysäytysviivaa ei ole, on tärkeää, että kuljettaja pysähtyy paikkaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kaikkiin olennaisiin suuntiin. Ja pysäyttäminen tarkoittaa siis sitä, ettei auto liiku yhtään, Nieminen sanoo.

Hänestä on selvää, että syy stop-merkin noudattamatta jättämiseen löytyy ratin ja penkin välistä.

– Jos stop-merkki jää huomaamatta, ei vika todennäköisesti ole merkin huonossa sijoittelussa, vaan kenties siinä, että kuljettaja keskittyy johonkin muuhun kuin liikenteeseen, esimerkiksi kännykkäänsä. Myös väärä tilannenopeus voi nostaa kynnystä pysähtymiseen

– Pysähtymishaluja stop-merkillä voi vähentää myös tuttu reitti ja tunne tilanteen vaarattomuudesta. Monella kyse voi olla myös silkasta liikennesäännöistä piittaamattomuudesta, Nieminen suomii.

Tarkkailut tehtiin yhdeksällä paikkakunnalla: Mikkelissä, Jyväskylässä, Kouvolassa Helsingissä, Ylöjärvellä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Oulussa ja Turussa yhdessä tarkkailupaikassa paikkakuntaa kohden. Yhteensä havaintoja tehtiin 4081.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)