Verkkouutiset

Jemenissä kaapattu Atte Kaleva: Näin jihadistisen terrorismin kanssa pitää toimia

Jemenissä panttivankeudessa ollut Atte Kaleva on kirjoittanut maassa tutkimastaan terrorismista yliopistojulkaisuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Atte Kaleva ja hänen vaimonsa Leila Kaleva olivat siepattuina Jemenissä joulukuusta 2012 toukokuuhun 2012. Atte Kaleva oli maassa tekemässä väitöskirjaansa Turun yliopistolle salafilais-jihadistisesta ajattelusta Jemenissä ja Saudi-Arabiassa.

Atte Kalevan artikkeli Terrorismin torjuntaa Arabian niemimaalla on nyt ilmestynyt Turun yliopiston poliittisen historian julkaisussa Poliittisen väkivallan poluilla.

Kirjan johdannossa Kalevan kerrotaan tarkastelevan ”ääritoiminnasta luopumista ja niitä menetelmiä, joilla kaksi jihadistisesta terroristista kärsinyttä Arabian niemimaan valtiota, Saudi-Arabia ja Jemen, ovat vaihtelevalla menestyksellä käyttäneet terrorismintorjunnassa”.

Artikkelin lähteissä on marras-joulukuussa 2012, eli juuri ennen Kalevoiden sieppausta, Jemenissä tehtyjä haastatteluja.

Atte Kaleva aloittaa kysymällä ”miten valtioiden tulisi kohdentaa terrorisminvastaiset toimensa? Pitäisikö keskittyä yksinomaan terrorististen järjestöjen johtajien vangitsemiseen tai eliminointiin, vai pitäisikö vastatoimissa pidättäytyä kovan, kuolettavan voiman käytöstä kokonaan?”.

Maiden lähihistoriaa erittelevän Kalevan mukaan Jemenin ja Saudi-Arabian tavoissa vastata salifilais-jihadistisen liikkeen uhkaan on yllättävän paljon yhteistä, mutta myös paljon erilaista.

Ei vain eliminointia

”Terrorismintorjuntapiireissä vallitseva, jossain määrin ylimilitarisoitu ilmapiiri olettaa yleensä, että minkä tahansa inhimillisyyden osoittaminen terroristeja kohtaan on heikkouden merkki, ja sellaista tulisi välttää hinnalla millä hyvänsä. Tuo hinta voi totisesti nousta korkeaksi aiheuttaessaan tarpeettomia ihmishenkien menetyksiä sekä pitkitettyä kärsimystä ja turvattomuuden tunnetta koko yhteiskunnassa. Puhumattakaan vaikutuksesta, joka ylenpalttisella voimankäytöllä on oikeusvaltioperiaatteeseen, kun terroristeja ei tutkita ja tuomita oikeudessa vaan pikemminkin ammutaan tavattaessa”, Atte Kaleva kirjoittaa saudien ”pehmeästä” terrorismintorjunnasta.

Hänen mukaansa saudit havaitsivat, että keskittyminen pelkästään johtajien eliminointiin ei ole oikea toimintatapa. Militanteille tulee luoda tie ulos terrorismista ja propagandan kertoa, että terroristit hyökkäävät muslimeja vastaan.

Jemenillä sen sijaan on ollut kova linja. Kalevan mukaan ”voimme nähdä osoituksen, ettei yksinomainen ääriliikkeiden johtajien maalittaminen ilman radikalisoitumisen perussyihin puuttumista riitä menestykseen terrorismintorjunnassa”. Jemenin dialogiohjelman aikana terrorismia ei ollut.

”Saudi-Arabian ja Jemenin terrorismintorjuntapolitiikoista saadut opetukset antavat syytä ajatella, että valtioiden ei tulisi ainoastaan maalittaa ääriliikkeiden johtajia, vaan myös rivimilitantteja, pätien myös heidän kiinniottamisessaan käytettyyn kuolettavaan voimaan. Samaan aikaan valtioiden tulisi myös huolehtia voimankäytön rajoittamisesta ainoastaan todellisiin terroristeihin sekä ollessaan epätietoisia epäillyn tosiasiallisesta roolista pidättäytyä voimankäytöstä”, Atte Kaleva suosittelee.

”Niin kutsutut kollateraalivahingot ainoastaan auttavat terroristien rekrytointia. Tärkeintä on kuitenkin luoda ja toimeenpanna uskottavia ulospääsystrategioita ja deradikalisointiohjelmia sekä kohdistaa toimenpiteitä tärkeimpien radikalisoivien tekijöiden poistamiseen yhteiskunnasta”.

”Lyhytnäköinen oireisiin puuttuminen ei voi korvata syihin puuttumista”, hän päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)