Verkkouutiset

Asumistuki sidotaan elinkustannusindeksiin – hillitsee asumismenojen kasvua

Asumistukeen palautetaan neliövuokrakohtainen katto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan asumistuki on ongelma ja siihen tehdään nyt ensimmäinen rakenteellinen muutos. Kela maksoi asumistukimenoja viime vuonna yhteensä lähes kaksi miljardia euroa.

Asumistuki sidotaan elinkustannusindeksiin vuokratason kehitystä kuvaavan vuokraindeksin sijaan. Orpon mukaan indeksimuutos hillitsee asumistukimenojen kasvua.

Lisäksi asumistuella korvattavalle asumismenolle asetetaan kuntaryhmittäinen neliövuokrakohtainen katto. Sillä arvioidaan säästettävän 30 miljoonaa euroa asumistuesta. Samalla toimeentulotukimenot lisääntyvät 17 miljoonalla eurolla. Nettosäästö on 13 miljoonaa euroa. Nettosäästöstä pääosa kohdennetaan ylivelkaantuneiden aseman kohentamiseen syksyn budjettiriihessä.

Neliövuokrakohtaisen katon työllisyysvaikutus on 500–600 henkilöä.

Orpon asettama kannustinloukkutyöryhmä esitti maaliskuun alussa, että yleisen asumistuen hyväksyttäviä enimmäisasumismenoja alennettaisiin 20 prosentilla. Se olisi lisännyt työllisyyttä 2 300 henkilöllä. Nettosäästö olisi ollut 45 miljoonaa euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)