Verkkouutiset

Li Andersson ihmettelee Sdp:n velkapiirakkaa: Tämä ei kerro mitään – ”äärimmäisen epärehellistä”

Vasemmistoliiton johtoon pyrkivän kansanedustajan mielestä Sdp:n grafiikka kuvastaa velkakeskustelun järjettömyyttä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Li Andersson (vas.) ihmettelee Facebookissa Sdp:n eduskuntaryhmän velkakakkua, tai velkapiirakkaa.

Li Andersson kertoo kuvan jaetun Sdp:n kansanedustajille. He ovat silloin tällöin ottaneet sen esille eduskunnan täysistunnossa.

Kakulla/piirakalla on määrä kuvastaa, kuinka paljon Suomi on velkaantunut kunkin puolueen ollessa vallassa. Anderssonin mukaan piirakka kuitenkin todellisuudessa kuvastaa sitä, kuinka paljon eri eduskuntapuolueet ovat olleet hallituksessa, ja sitä, mikä maan yleinen taloudellinen tilanne on ollut silloin kun nämä eri puolueet ovat olleet hallituksessa.

– Puolueiden talouspoliittisista näkemyksistä tai suhtautumisesta velanottoon tämä sen sijaan ei kerro oikeastaan mitään, Li Andersson toteaa.

Hänen mukaansa ”velkaantuminen ei ole sama asia kuin elvyttäminen. Viimeisin hallitus joka Suomessa on ottanut velkaa ja elvyttänyt on Vanhanen II. Se oli porvarihallitus, mutta näki velkaelvytyksen järkevänä tapana vastata finanssikriisin aiheuttamaan BKT:n romahdukseen. Ja niin se olikin. Sitten tuli eurokriisi, uusi hallitus ja Suomen linja muuttui”.

– Vuodesta 2012 eteenpäin Suomen hallitukset ovat harjoittaneet kiristävää finanssipolitiikkaa, ja samaan aikaan ottaneet velkaa. Ollaan siis leikattu ja velkaannuttu samaan aikaan. Tämä johtuu talouskasvun puutteesta ja työttömyyden noususta.

Li Andersson mukaan ”tästä syystä on myös äärimmäisen epärehellistä sanoa, että vain tietyt puolueet edustaisivat tai ajaisivat vastuutonta velanottoa tai velanottoa ylipäätään. Mielestäni vastuutonta velanottoa on se, että velkaannutaan ja samaan aikaan leikataan rajusti julkismenoista ja ostovoimasta, näin pahentaen työttömyyttä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)