Verkkouutiset

SK: Lentäjät raportoivat Suomessa kollegastaan – häneltä löytyi Alzheimerin tauti

Trafin ilmailujohtaja sanoo kollegojen havaintojen olevan olennaisia lentäjien ongelmien löytämisessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kuvalehdessä on haastateltu Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttua Germanwings-yhtiön tapauksesta. Lentoperämies Andreas Lubitzin uskotaan aiheuttaneen 150 ihmisen kuoleman ohjaamalla yhtiön lentokoneen tahallaan päin vuorta.

Lubitzin on epäilty kärsineen mielenterveysongelmista. Hentun mukaan kaikkia riskejä ei voida koskaan eliminoida.

”Lentäjien kynnys raportoida omasta huonosta olosta on kuitenkin pidettävä mahdollisimman matalana. Ei mielenterveysongelmia tarvitse hävetä. Leimaamista on vältettävä ja kaikkien osapuolien on ymmärrettävä vastuunsa”, Henttu toteaa.

Hänen mukaansa lentäjäkollegat ja esimiehet voivat kerätä tietoa toimintakyvystä ja sen muuttumisesta, jota seurataan myös vuosittaisilla tarkastuslennoilla.

Ilmailujohtajalta kysytään, onko lentäjien kesken joskus herännyt epäilyksiä kapteenin tai perämiehen psyykkisestä kelpoisuudesta.

”Kyllä niitä on tullut vastaan vuosikymmenten varrella. Erityisesti mielessä on tapaus, jossa lentäjät raportoivat kollegan suorituskyvyn alentumisesta. Asia varmistettiin simulaattorissa, ja taustalta löytyi alkuvaiheen Alzheimerin tauti. Lentäminen loppui siihen. Avainasemassa on näissäkin tilanteissa avoin raportointi”, Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)