Verkkouutiset

Yli sadan kansanedustajan aloite: Ruoan alkuperämerkinnöillä ei saa johtaa harhaan

Keskustan kansanedustajat Mikko Kärnä, Pertti Hakanen ja Eerikki Viljanen ovat tehneet eduskunnalle toimenpidealoitteen elintarvikkeiden pakkaus- ja alkuperämerkintöjen selkiyttämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajat haluavat tähdentää pakkausmerkintöjen täsmällisyyttä ja vertailukelpoisuutta sekä edistää puhtaan, suomalaisen ruoan arvostusta. Aloitteen allekirjoitti 108 kansanedustajaa.

– Kotimaisuus on ihmisille tärkeä arvo ostopäätöksiä tehtäessä. Suomalaisen Työn Liiton tuoreen tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista kertoo suosivansa suomalaisia tuotteita aina, kun se on mahdollista. Omilla kulutusvalinnoilla halutaan tukea suomalaista työtä ja olla mukana luomassa yhteiskunnallista hyvää. Tämän tietävät myös kauppiaat. Merkintäkäytännöillä ei missään tapauksessa saa pyrkiä johtamaan kuluttajia harhaan, Mikko Kärnä sanoo.

Eerikki Viljanen puolestaan huomauttaa, että elintarvikemerkintöjä säädellään myös EU:n tasolla, joten kansallisesti asiasta ei voida yksiselkoisesti päättää, vaan alkuperämerkintöihin tulee vaikuttaa vahvasti myös EU:ssa.

– Kotimaisuudesta kertovia merkintöjä käytetään pakkausmerkinnöissä hyvin kirjavasti ja erityisesti jalosteissa kuluttajan on lähes mahdotonta tietää, mitkä ovat käytettyjen raaka-aineiden alkuperämaat. Kansallisten ratkaisujen lisäksi tarvitaan vahvaa unionitason politiikkaa, Viljanen toteaa.

Keskustan kansanedustajat korostavat, että tuotteiden epäselvä tai harhaanjohtava markkinointi ja tuotteistus ovat suorastaan myrkkyä jo valmiiksi talousahdingossa oleville elintarvikkeiden tuottajille.

– Väärän kuluttajainformaation antaminen on siksi estettävä lainsäädännöllä, kolmikko toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)