Verkkouutiset

Heikot motoriset taidot ja vähäinen liikunta uhkaavat poikien koulumenestystä

Heikot motoriset taidot ja vähäinen välitunti- ja koulumatkaliikunta ovat yhteydessä huonompiin lukemisen ja laskemisen perustaitoihin alakouluikäisillä lapsilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eero Haapala havaitsi väitöstutkimuksessaan heikkojen motoristen taitojen olevan yhteydessä huonompiin lukemisen ja laskemisen perustaitoihin ensimmäisellä, toisella ja kolmannella luokalla.

Tutkimuksen mukaan välitunnilla runsaammin liikkuvat lapset osasivat lukea paremmin kuin vähän liikkuvat lapset.

– Nämä yhteydet olivat vahvempia pojilla kuin tytöillä. Lisäksi koulumatkansa kävellen tai pyörällä kulkevat pojat menestyivät paremmin lukutaitotesteissä kuin muut pojat, Haapala kertoo väitöstiedotteessaan.

Tutkimus on yksi maailmanlaajuisestikin ensimmäisistä liikunnan ja motoristen taitojen yhteyksiä koulumenestykseen käsittelevistä seurantatutkimuksista väestöpohjaisissa lapsiotoksissa. Tulokset antavat viitteitä siitä, että alakouluiässä liikunnallisuus tukee erityisesti poikien koulumenestystä.

Poikien lukutaidon heikkeneminen on saanut osakseen paljon huomiota ja esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on esittänyt huolestumisensa poikien riittämättömästä lukutaidosta.

Liiallinen kehon rasvakudos heikentää motorisia perustaitoja

Haapalan tutkimuksen mukaan suuri kehon rasvapitoisuus heikentää paitsi kestävyyskuntoa myös motorista suorituskykyä kuten juoksu- ja hyppytaitoa, tasapainoa ja käsien hienomotoriikkaa.

Hänen mukaansa tämä on huolestuttavaa, sillä yhä useammalla lapsella on ylipainoa, joka voi hidastaa motoristen perustaitojen kehittymistä.

– Heikot motoriset taidot voivat puolestaan vähentää liikunta-aktiivisuutta ja siten johtaa kierteeseen, jossa motoriset taidot eivät pääse kehittymään vähäisen liikunnan vuoksi ja seurauksena on ylipainon lisääntyminen.

Väitöstutkimus tehtiin Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen ja Jyväskylän yliopiston Alkuportaat-tutkimuksen yhteistyönä. Tutkimukseen osallistui noin 200 iältään 6–8-vuotiasta lasta.

TtM Eero Haapalan väitöskirja Physical Activity, Sedentary Behavior, Physical Performance, Adiposity, and Academic Achievement in Primary-School Children tarkastetaan perjantaina 20. helmikuuta Itä-Suomen yliopistossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)