Verkkouutiset

Akava tyytyväinen kaavailtuun korkeakoulujen pääomitukseen

Työmarkkinakeskusjärjestössä odotetaan merkittävää investointia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava pitää Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaavailemaa korkeakoulujen pääomitusta valtion omaisuutta myymällä oikeana toimenpiteenä tutkimuksen, koulutuksen ja kasvun näkökulmista. Samalla vahvistetaan sen mukaan korkeakoulujen autonomiaa.

Korkeakoulujen pääomittamisen summat ja mallit ovat vielä avoimia, mutta Akavassa odotetaan kyseen olevan sadoista miljoonista euroista ja mahdollistavan aivan uudentyyppisienkin pääomittamiseen liittyvien mallien rakentamisen.

– Maininta hallitusohjelmassa ja arvovaltainen työryhmä antavat olettaa, että ollaan tekemässä mittakaavaltaan isoa investointia. Pääministerin lupaus siitä, että valtion tase pannaan tuottavampaan työhön sijoittamalla tieteeseen ja tutkimukseen antaa myös viitteitä tähän suuntaan, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder arvioi tiedotteessa.

Fjäderin mukaan esimerkiksi korkeakoulujen omat kasvatit eli alumnit on saatava paremmin mukaan korkeakoulujen rahoittamiseen ja kehittämiseen.

– Tähän tarvitaan erilaisia kannustavia osallistumistapoja. Kun tämä toimii monissa maissa, miksei meilläkin.

Fjäderin mukaan aiemmin tehdyt koulutusleikkaukset olivat kova isku korkeakouluille.

– Toivomme, että hallitus uskaltaa vaikeina taloudellisina aikoina todella panostaa koulutukseen ja tutkimukseen. Nyt meidän tulee hakea tulevaisuuden menestyksen ja kasvun avaimia panostamalla koulutukseen ja tutkimukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)