Verkkouutiset

Akava: Yksityinen työnvälitys kannattaa

Työ- ja elinkeinoministeriö on keskiviikkona julkaissut yksityisten palveluntuottajien työnvälityskokeilujen tuloksista tehdyn raportin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uudenmaan ja Pirkanmaan TE-toimistojen alueella toteutettiin viime vuoden aikana kokeilut, joissa yksityisille palveluntuottajille ohjattiin TE-toimistojen kautta työttömiä työnhakijoita. Yksityiset palveluntuottajat toimivat kokeiluihin valituille työnhakijaryhmille julkisten työnvälityspalvelun täydentäjinä.

Akava on tyytyväinen tuloksiin, joita näissä pilottihankkeissa on saatu.

– Tulosten mukaan kokeiluun osallistuneiden työllistymisen todennäköisyys kasvoi verrokkiryhmään verrattuna. Lisäksi kustannustehokkuus näytti muodostuvan hieman julkista palvelua tehokkaammaksi, kertoo ekonomisti Heikki Taulu Akavan tiedotteessa.

Akava on vaatinut yksityisen työnvälityksen lisäämistä, ja järjestö kertoo toimineensa aktiivisesti kokeilujen aloittamisen puolesta.

– Olimme mukana suunnitteluvaiheessa ja esittelimme oman mallimme pilottien toteuttamiseksi. Näimme toimintamallissa paljon potentiaalia, koska TE-toimiston niukkenevilla resursseilla toimiva palvelu ei pysty hoitamaan laadukkaasti kaikkia erilaisia asiakasryhmiä. Kokeilun yksi päähuomio onkin, että eri asiakasryhmille pystytään tällä tavoin tarjoamaan tuloksellista palvelua, Taulu kertoo.

Akavan mielestä tulevaisuudessa koko julkisen työvoimapalvelun tulee koostua nykyistä laajemmalla toimijakentällä. Laajan toiminnan suunnittelulla sekä yhteistyöllä ja kumppanuuksilla saataisiin parhaat tulokset.

Myös Akavan jäsenliitoilla ja TE-toimistoilla on ollut yhteistyökokeilu, jossa liitot tarjosivat työttömiksi jääneille jäsenilleen ohjausta tehokkaan työnhakuprosessin käynnistämiseksi. Akavan mukaan toimintatavasta on saatu erittäin hyviä tuloksia ja yhteistyö jatkuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)