Kunnian kukko ei Stockmannille tässä teoksessa laulele. Toki Akateemista Kirjakauppaa vuosina 1998-2009 johtanut Stig-Björn Nyberg myöntää viljelevänsä katkerankin sävyistä jälkiviisautta, mutta jos osakin on totta, ihmetellä täytyy suomalaista yritysosaamattomuutta.
Akateeminen oli maailmanlaajuisessakin mittakaavassa pitkälle mietitty ja osaava kirja-alan palvelutalo. Sen valikoima käsitti kirjallisuutta yli 20 kielellä, 140 000 nimikettä ja yli miljoona kirjaa. Asiakas tiesi, että haluttu kirja löytyi joko talosta tai sitten tilaamalla. Esimerkiksi ruotsinkielisen kirjallisuuden myynti Akateemisella oli maailman 3. suurin.
Kun Stockmann sai Akateemisen haltuunsa, alkoi jyrkkä alamäki. Tavaratalon johto luuli tietävänsä erikoisliikkeen lainalaisuudet, ja parissa vuodessa nimikemäärä putosi alle puoleen, viidessä vuodessa myynti laski yli neljänneksen.
Suorastaan historiallinen kämmähdys oli Stockmannin toimitusjohtajan Hannu Penttilän ensikommentti, kun kirjakaupan edustajat ehdottivat uudelle omistajalle nettikaupan aloittamista: ”Poisheitettyä rahaa, sen myynti tulee jäämään mitättömän pieneksi, eikä se tule tuottamaan mitään”. Vasta viittä vuotta myöhemmin www.akateeminen.com pääsi aloittamaan, kun Amazon.com oli ehtinyt toimia jo neljä vuotta.
Stockmann siis luuli tietävänsä enemmän kuin Akateemisen oma väki. Surkuhupaisaa oli esimerkiksi emoyhtiön design-osaajien työntäminen kirjakauppaan. Nämä ehdottivat muun muassa, että kirjat ryhmiteltäisiin seuraavasti: mustaselkäisille kirjoille mustat kirjahyllyt, sinisille siniset jne. Myös aakkosjärjestely vaati heidän mielestään uudistusta: ylähyllyllä aakkoset juoksisivat vasemmalta oikealle, seuraavalla hyllyllä oikealta vasemmalle jne.!
Stockmann myi Akateemisen kirjakauppaketjun – pääliikettä lukuun ottamatta – pahimmalle kilpailijalleen, Otavan omistamalle Suomalaiselle Kirjakaupalle. Nyberg oli johtamassa tynkä-Akateemista, joka surkastui vuosi vuodelta. Kuoliaaksi säästäminen näkyi jouluisin: ylimääräisiä kassoja ei enää tuotu myymälään, ja jonot olivat kohtuuttomia. Asiakkaita menetettiin.
Oma lukunsa oli ns. synergia, mikä Stockmannin näkökulmasta merkitsi osaamattomuuden siirtämistä talosta toiseen. Kun Hullut Päivät tarvitsi lisähenkilökuntaa tavarataloon, sitä siirrettiin Akateemisesta. Kun Akateemisen myynti monikertaistui joulun alla, väkeä työnnettiin naapurista kirjataloon. Näin varmistettiin, ettei osa myyjistä tiennyt hölkäsen pöläystä kaupattavasta materiaalista.
Iloista promootiokekkulointia
Kirjoittaja on läpikäynyt akateemisen uran, tohtoroitunut ja toiminut myös historian opettajana. Tuolla tiellä Nyberg pääsi tutustumaan arvovaltaisiin tiede- ja kulttuurielämän persooniin. Monet heistä hän tapasi useasti myöhemmin toimiessaan Akateemisessa ja Kirjakustantamo Holger Schildts Förlagsin toimitusjohtajana.
Nyberg kertoo kadehdittavia kokemuksia yliopistoelämän karkeloista, joissa varsinkin professorit Päivi Setälä ja Matti Klinge osoittautuvat nuorten opiskelijoiden ystäviksikin. Ollaan kylmässä ulkona ylioppilaslakit päässä ja hoilotetaan perinteisiä ylioppilasjoikuja. Juodaan kuohuviiniä tarpeeksi tai vähän liikaa. Välimatkaa on kuitenkin auktoriteetteihin pidettävä, kunnes saa luvan puhutella mentoreitaan tuttavallisesti:
”Klinge oli alusta pitäen hyvin tarkka (ja on sitä edelleen), että häntä ei saa sinutella, ellei siitä ole sovittu. Ruotsin liberaalia sinuttelupolitiikkaa hän on aina inhonnut. Me, joilla ei ollut vielä akateemista loppututkintoa, olimme hänelle neiti, rouva tai herra”.
Onpa professori Setälä antanut Klingestä lausunnon myös tapaojentajana: ”Matti tulee varmasti opettamaan ja neuvomaan minua käytöstavoissani elämäni loppuun saakka”.
Ankkalammikossa tapellaan
Ollessaan Schildstillä ja Akateemisessa, Nyberg sai kokea myös Suomen ruotsinkielisen kulttuuriväen sisäiset jännitteet. Ankkalammikossa ei ollut niin sopuisaa, kuin luulisi kuunnellessaan nyt Ruotsalaisen Kansanpuolueen hallituksen vastaista kaakatusta.
Suomen ruotsinkielisellä talousverkostolla on valtaisat rahamäärät, jolla edesauttaa ruotsin ylläpitoa Suomessa. Kirja kertoo kuitenkin intrigeistä, joita kustannusalallakin oli tarjolla. Schildts oli jatkuvasti tappiollinen, ja siihen Svenska Folkskolans Vänner –säätiö pumppasi rahaa.
Edes ruotsinkielisyys ei riitä turvaksi, kun suomalaiset kustantamot yrittävät markkinoida kirjoja niin Ruotsiin kuin ruotsinkieliselle alueelle Suomessa. Jörn Donner on paukauttanut, että mieluummin Ruotsissa ostetaan sikäläistä keskinkertaista kirjallisuutta kuin suomenruotsalaista keskinkertaista. Menestyjät menevät aina kaupaksi.
Yksi pelastusyritys oli, kun Söderströms yritti ryhtyä kustantamaan suomenkielisiä oppikirjoja (!). Lopulta se ja Schildts yhdistyivät. Kävi kuitenkin niin, että kohta oli kieliryhmän kustannustoimintaa jakamassa uusi yritys, Förlaget M Oy Ab, joka toimii muumiyhtiö Moomin Characterin tuella. Osa kirjailijoista vaihtoi leiriä, mutta yhteen laskettua hyvinvointia se ei parantanut.
Kolkkoja syytöksiä
Paikoin Stig-Björn Nyberg luopuu korrektista kulturellista sarkasmista. Julmaa on lukea jopa sen lääkärin nimi, joka ei osannut arvioida hänen vaimonsa terveydentilaa oikein. Silti puollan kirjoittajan oikeutta ihmetellä hänen jälkeensä jättämän Akateemisen Kirjakaupan syöksykierrettä.
Eräs viimeisten vuosien syntipukki on Nybergin silmissä Maria Romanainen, joka johti varatoimitusjohtajana Stockmannin tavarataloja ja joka kirjoittajan mukaan iski viimeisen naulan Akateemisen arkkuun. Se myytiin ruotsalaiselle Bonniers-kustantamolle. Romanainen johti todistajalausuntojen mukaan pelolla, mutta pian hän jättikin Stockmannin ja siirtyi VR:n matkustajaliikenteen johtajaksi. Siellä ainakin asiakkaat ovat vuorostaan nyt peloissaan.
Stig-Björn Nyberg: Kirjatalossa. Muistelmia kirja-alalta ja vähän muualtakin. Otava 2017.
MARKKU JOKIPII
