Verkkouutiset

Anneli Auerin asianajaja Advokaatille: Olo on kuin olisi luovinut kovassa myrskyssä

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner toivoo Advokaatti-lehdessä, että jutun kulku rikosoikeudellisena prosessina tutkittaisiin tarkkaan ja puolueettomasti, jotta sen aikana tehdyiltä virheiltä vältyttäisiin tulevaisuudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asianajaja Juha Manner kertoo Advokaatissa, että olo on hiukan samanlainen kuin olisi luovinut merellä kovassa myrskyssä ja selviytynyt kuin ihmeen kaupalla maihin. Vasta jälkeenpäin tajuaa, miten olisi voinut käydä.

– En osaa sanoa, olisinko ottanut jutun, jos olisin tiennyt, mitä on tulossa. Jossittelu on kuitenkin turhaa ja mahdotontakin, Manner kertoo.

Raskainta oli hänen mukaansa olla yksin jutussa, jossa vastassa oli parhaimmillaan neljä syyttäjää. Pitkiä oikeudenkäyntirupeamia oli keväisin ja syksyisin.

Mannerin mielestä Auerin juttu ei sinänsä ollut mitenkään poikkeuksellisen vaikea. Prosessi vain venyi venymistään ja sai uusia käänteitä.

– Henkisesti juttu oli raskas, mutta juridisesti varsin yksinkertainen. Se vaati lähinnä sitkeyttä ja papereihin perehtymistä, hän toteaa.

Hän toivoo, että jutun kulku rikosoikeudellisena prosessina tutkittaisiin nyt jälkikäteen tarkkaan ja puolueettomasti, jotta sen aikana tehdyiltä virheiltä vältyttäisiin tulevaisuudessa.

– En halua tällaista tutkintaa henkilökohtaisista syistä, vaan lähinnä asianajajan ammattivelvoitteiden ja koko oikeusjärjestelmän edun vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)