Helsingin Sanomain toimittajien Susanna Reinbothin ja Minna Passin teos Keisari Aarnio (HS-Kirjat) kertoo Helsingin huumepoliisin entisestä päälliköstä Jari Aarniosta. Hänet tuomittiin joulukuussa 10 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 22 rikoksesta, joista kuusi törkeitä huumausainerikoksia.
Kirjassa on kuvailtu paljon Jari Aarnion tekemää manipulointia, suurta ”hämmentämistä”, ja niin sanottujen luottotoimittajien roolia hänen vuosikausia jatkuneissa harhautuksissaan.
Luottotoimittajia olivat ennen kaikkea Suomen Kuvalehden Pekka Anttila ja Ylen ja MTV3:n Pekka Lehtinen, jossain määrin myös muun muassa Iltalehden Risto Kunnas.
”Luottotoimittajat kiittivät skuupeista kirjoittelemalla huumepoliisien kannalta myötäsukaisia juttuja. Näin suurelle yleisölle saatiin luotua mielikuva tutkinnan puolueellisuudesta. Koska luottotoimittajia oli eri välineissä, samansuuntainen uutisointi vahvisti käsitystä huumepoliisiin kohdistuneesta ajojahdista”, kirjassa todetaan.
Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa kiisti Journalisti-lehdessä 3/2017, että Aarniolla olisi ollut ote SK:n toimittajiin tai sen sisältöön.
Kirjassa Ville Pernaa sanoo, ettei SK:lla ollut aihetta hyllyttää toimittaja Pekka Anttilaa.
”SK:n tätä aihepiiriä käsittelevissä jutuissa on ollut normaali käytäntö, että lähteet ja haastateltavat ovat saaneet yleensä tekstin nähdäkseen. Kommentteja on otettu huomioon, jos toimitus on sen katsonut aiheelliseksi. Tämä ei siis ole ollut mikään Aarnion erityisoikeus”, päätoimittaja Ville Pernaa totesi Journalistille.
”Jokainen hyvä toimittaja tarvitsee hyvät lähteet seuranta-alueensa toimijoihin. Jari Aarnio on omalla alallaan ollut keskeinen toimija ja siksi arvokas lähde useiden muiden joukossa. Kaikissa tätä aihepiiriä käsittelevissä jutuissa on ollut useita eri lähteitä ja jutuissa esitetyt asiat pitävät paikkansa”.
Pekka Anttila sanoi Journalistissa, että ”olen aina pitänyt huolen siitä, että Suomen Kuvalehdessä julkaistavat jutut pitävät paikkansa ja niissä on useita lähteitä”. ”En ymmärrä, miten manipulointi olisi mahdollista. Jokainen juttu Suomen Kuvalehdessä kulkee usean portaan kautta lehteen tai verkkoon, eikä yksittäinen toimittaja koskaan tee päätöstä jutun julkaisemisesta. Mika Saloa koskeva juttu oli yhteiskunnallisesti merkittävä uutinen, joka tarkistettiin useasta lähteestä”.
Päätoimittaja Pernaan ja toimittaja Anttilan kuvaus antaa eri kuvan Aarnio-kokonaisuudesta ja tapahtuneesta kuin Keisari Aarnio -kirja.
Kirjan tekijöiden käytössä ovat olleet vuoden 2013 Aarnio-tutkinnassa esille tulleet viestit.
Ongelma ei ole ollut juttutekstien etukäteisnäkemisessä ja Aarnion ”kommenttien huomioon ottamisessa”. Sen sijaan on saattanut olla arvostelukyvyttömyyttä eikä ole havahduttu siihen, että huumepoliisin päällikön tasoinen henkilö määrätietoisesti syöttää hieman asian vierestä olevia uutisia, jatkuvasti vuotaa salaisia tietoja ja jopa painostaa kirjoittamaan. Entä kun tämä huippulähde muuttui rikoksesta epäillyksi?
Yleisölle annettiin vuosien ajan vääristetty kuva muun muassa poliisiviranomaisten sisäisistä väleistä.
Jari Aarnion tapauksen avaintodistaja Saara puolestaan sai niskaansa ämpärikaupalla lokaa. Hänen asianajajansa Kaarle Gummerus toteaa kirjassa näin:
”Osa mediasta otti Saaran maalitaulukseen, jopa niin, että jutuista näki, että ne olivat Aarniolla tarkastutettuja. Juttu loppui aina siihen, mistä olisi alkanut Aarniolle kriittinen osuus”.
Punakynä viuhui
Seuraavassa on luottotoimittajia käsitteleviä eräitä kohtia Keisari Aarnio -kirjasta.
”Aarnio sai (SK:n Pekka) Anttilasta nopeasti sellaisen otteen, että hänellä oli kontrolli kaikkeen, mitä Suomen Kuvalehti aiheesta kirjoitti. Juttujen näkökulma oli Aarnion, ja hän oli uutisten nimetön päälähde. Hän sai lukea jutut ennakkoon ja tehdä niihin muutoksia. Aarnio käytti Anttilaa myös saadakseen näkyvyyttä krp:tä vastaan tehdyille tutkintapyynnöille. Juttujen tarkistuksessa Aarnio antoi punakynän viuhua”. …
”Suomen Kuvalehden lukijat eivät kuitenkaan tienneet, että Aarniota oli haastateltu tai että hän oli vaikuttanut juttujen sisältöön. Aarniolle annettu sensurointioikeus oli täysin poikkeuksellista erityisesti hänen asemansa takia. Hän oli rikoksesta epäilty, joten hänen tietoihinsa ja väitteisiinsä olisi jo sen perusteella pitänyt suhtautua kriittisesti”.
Kirjan mukaan vuoden 2008 alussa ”Anttila omaksui Aarnion puhetyylin ja jopa tämän käyttämiä sanoja”. Viestittelyn perusteella Anttilan kerrotaan valinneen puolensa ripeästi.
”Kun Anttila lähetti Aarniolle ensimmäisen juttuversionsa huumepoliisien virkarikostutkinnasta, tämä teki luonnokseen runsaasti korjauksia. Aarnio lisäili juttuun kokonaisia kappaleita, jotka sisälsivät piikkejä niin krp:n, sisäministeriön kuin tutkintaryhmänkin suuntaan.” …
”Vaikka Aarnio ei saanut kaikkia lisäyksiään läpi, tarinan sankari ei jäänyt lukijalle epäselväksi. Jo otsikko kertoi, mistä huumepoliiseihin kohdistuvassa tutkinnassa oli Suomen Kuvalehden mukaan kyse: ’Poliisien valtataistelu’. Ingressin mukaan ’Helsingin huumepoliisin tutkinta on kuihtumassa, väitteitä perutaan eikä todistajia löydy. Taustalla on kamppailu siitä, kuka tutkii järjestäytynyttä rikollisuutta’.”
Lähteekö meikä linnaan
Pekka Anttila väitti eräässä jutussaan virheellisesti, että valtionsyyttäjää epäiltiin rikoksesta. Valtionsyyttäjä kirjoitti Suomen Kuvalehden päätoimittajalle ja ilmoitti harkitsevansa jatkotoimia.
Toimittaja Anttila kertoi saman tien asiasta huumepoliisin päällikölle:
”Anttila pelästyi jatkotoimien mahdollisuudesta. ’Täytyy tietysti soittaa sille ja kuulostella, kuinka vakavissaan se on noilla jatkotoimilla’, Anttila viestitti huolestuneena Aarniolle.
’Arvostaisin, jos voisit lukea jutun sillä mielellä, että lähteekö meikä linnaan. Mitä voi sanoa ja mitä ei. Tai voitaisiinhan me sitten ottaa vierekkäiset kopit’, Anttila viestitti. Viestin aiheena oli ’SK-dynamiittia’. Aarnion ja Anttilan välit olivat nyt jo niin läheiset, että Anttila lähetti viestinsä Aarnion vaimon sähköpostiosoitteeseen.” …
”Seuraavana päivänä Anttila lähetti sovittelevan viestin, jonka aiheeksi oli merkitty Pulitzer. ’Kiitos eilisestä! Onko pää pipi? Mulla helvetin hyvä olo. Tän enempää en —– enää vatkaa!.” …
”Kuvalehden lukijoilta salattiin, että Aarnio oli itse osallistunut tämän jutun tekoon ja hyväksynyt kaiken, mitä lehdessä julkaistiin. Aarnion ja Anttilan sähköposteista näkyy, että ennen julkaisua jutturaakiletta palloteltiin edestakaisin. Tehtyään tekstiin lisäyksiä ja muutoksia Aarnio hyväksyi sen – myös viittauksen Helsingin huumepoliisin asemasta huumekaupan johtajana.” …
”Huumepoliisien luottotoimittaja Pekka Anttila antoi (oikeuskansleri) Jonkalle vielä kunnon iskun. Neljä kuukautta päätöksen jälkeen Suomen Kuvalehti julkaisi jutun, jonka mukaan Jonkka oli parikymmentä vuotta aiemmin, vuonna 1993, joutunut putkaan kaatuiltuaan humalassa Tampereen rautatieasemalla.” …
”Koko prosessin ajan Aarnio toimi kuin maailmanluokan taikuri: hän suuntasi ihmisten katseen huumepoliisien epäselvyyksistä muiden väitettyihin tunarointeihin.”
Koodinimi Aallonharja
Myöhemmin Jari Aarnio junaili asioita hämmentääkseen jutun F1-kuski Mika Salon löytymisestä poliisin rekisteristä. Aarnio järjesti suurella vaivalla tiedon Pekka Anttilalle, jolle oli antanut koodinimen ”Aallonharja”.
”Neljä päivää myöhemmin, 9. syyskuuta 2013, Anttila viestitti, että juttu Mika Salosta oli valmis.
’Mikä sulla tilanne/mieliala. Mulla ois formula juttu valmiina. Ehditkö lukea.’
Miehet tapasivat Aarnion kotitalon edustalla, ja illalla alkoivat riemunkiljahdukset.
’Aallonharja!!’ Aarnio viestitti.
’Xxxxx täysosuma”, Anttila vastasi ja jatkoi: ’Stt nappasi heti. Puolessa tunnissa 3 300 lukijaa’.
Suomen Kuvalehti oli kertonut nettisivuillaan, että myös formulakuski Mika Salo oli kirjattu epriin ja että häntä epäiltiin järjestäytyneen rikollisuuden kannattamisesta.
Tuntia myöhemmin Aarniolla oli lisätietoja: ’Mäpä tiedän miten kohde suhtautui. Hyvä soossi’.” …
”Aarnio jatkoi viestittelyä Anttilan kanssa. Hän kannusti Anttilaa soittamaan poliisin ylijohtoon ja kysymään, mitä Kylmäkosken todistajanlausuntojen perusteella aiotaan tehdä. ’Se nimi on siel edelleen. Eli nyt näkökulmaa siihen, että todistajalla totuudessapysymisvelvollisuus. Ja sitten kysymys poliisijohdolle, laitetaanko tutkintaan? Hyvä aallonharja’, Aarnio ohjeisti.”
Toimittajan todetaan itsekin ilmeisesti ymmärtäneen, ettei hänen viestittelynsä näyttänyt sopivalta. Anttila tuhosi kaksi kännykkäänsä ja ilmoitti uuden numeronsa Aarniolle tekstiviestillä, jossa luki ”A-harja”.
Helsingin käräjäoikeuden Aarnio-istunnossa Anttila peukutti Aarniolle näyttävästi yleisölehteriltä alakertaan. Krp:n miehet puuttuivat heidän sanattomaan viestittelyynsä, joka oli kiellettyä.
”Kaikkein tiiviimmin Aarnion käsiohjauksessa oli Suomen Kuvalehti. Se ei katsonut aiheelliseksi kertoa lukijoilleen Aarnion ja toimittaja Pekka Anttilan läheisestä yhteistyöstä edes sen jälkeen, kun miesten välinen viestittely tuli julkiseksi”, kirja toteaa.
