Verkkouutiset

Avioliittolaista vielä adoptio- ja kirkkoehdotukset – nämä kansanedustajat äänestivät puolesta

Eduskunta hylkäsi kaksi kristillisdemokraattien lausumaehdotusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan jo aiemmin hylkäämän Aito avioliitto -kansalaisaloitteen käsittelyssä äänestettiin vielä keskiviikkona kahdesta lausumaehdotuksesta.

Ensimmäisessä lausumaehdotuksessa Antero Laukkanen (kd.) esitti, että ”eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, edellyttääkö voimaantuleva avioliittolain sääntely lainsäädännön täsmentämistä, jotta kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien autonomia vihkimiskäytäntöjen osalta voidaan turvata”.

Toisessa lausumaehdotuksessa Päivi Räsänen (kd.) esitti, että ”eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan lainsäädäntöä, joka turvaa adoptioon luovuttavien tahojen oikeuden vaikuttaa lapsen sijoituksessa perhemuodon valintaan”.

Ensimmäinen lausumaehdotus kaatui äänin 91-65. Toinen lausumaehdotus kaatui äänin 96-53, kuusi tyhjää.

Ensimmäisen lausumaehdotuksen puolesta äänestäneistä 65 kansanedustajasta 30 oli perussuomalaisia, 22 keskustalaisia, viisi kokoomuslaista, viisi kristillisdemokraattia, kaksi rkp:laista ja yksi sosialidemokraatti.

Ensimmäisen lausumaehdotuksen puolesta äänestivät Olavi Ala-Nissilä, Sirkka-Liisa Anttila, Juho Eerola, Ritva Elomaa, Sari Essayah, Pertti Hakanen, Teuvo Hakkarainen, Lasse Hautala, Anna-Maja Henriksson, Reijo Hongisto, Hannu Hoskonen, Laura Huhtasaari, Olli Immonen, Ari Jalonen, Marisanna Jarva, Kalle Jokinen, Arja Juvonen, Timo Kalli, Anne Kalmari, Toimi Kankaanniemi, Niilo Keränen, Esko Kiviranta, Jukka Kopra, Kari Kulmala, Antti Kurvinen, Antero Laukkanen, Rami Lehto, Jari Lindström, Markus Lohi, Anne Louhelainen, Eeva-Maria Maijala, Leena Meri, Jani Mäkelä, Lea Mäkipää, Martti Mölsä, Mika Niikko, Jussi Niinistö, Mats Nylund, Pentti Oinonen, Tom Packalen, Markku Pakkanen, Arto Pirttilahti, Pekka Puska, Antti Rantakangas, Paula Risikko, Jari Ronkainen, Veera Ruoho, Päivi Räsänen, Vesa-Matti Saarakkala, Pertti Salolainen, Sami Savio, Juha Sipilä, Timo Soini, Martti Talja, Sari Tanus, Ville Tavio, Sampo Terho, Kari Tolvanen, Ari Torniainen, Kaj Turunen, Tapani Tölli, Harry Wallin, Eerikki Viljanen, Ville Vähämäki ja Peter Östman.

EDIT: Verkkouutisten jutun ensimmäisen version mukaan Rkp:n Anders Adlercreutz olisi äänestänyt lausuman puolesta. Hän ei äänestänyt sen puolesta vaan enemmistönä olleen 91 kansanedustajan mukana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)