Kansanedustaja pettyi Carunaan: Käytti härskisti hyväkseen asiakkaiden heikkoa asemaa

Stefan Wallinin mukaan Caruna ei ymmärrä vahvaa yhteiskunnallista asemaansa.

  • LKS 20160202 RKP:n Stefan Wallin ruotsalaisen eduskuntaryhmän vierailulla Evitskogin vastaanottokeskuksessa Kirkkonummella 2. helmikuuta 2016. LEHTIKUVA Vesa Moilanen

    Stefan Wallin.

    ()

Kansanedustaja Stefan Wallin (rkp.) on pettynyt sähkönsiirtoyhtiö Carunaan. Hänen mukaansa on ilmeistä, että yritys ei ymmärrä tai anna arvoa vahvalle yhteiskunnalliselle asemalleen.

– Toimiva sähköverkko on Suomen kaltaisen kehittyneen yhteiskunnan perusoikeuksia. Siksi myös sähkönjakelun hinnoittelusta tulee tärkeä yhdenvertaisuuskysymys, Wallin toteaa tiedotteessaan.

Wallin toteaa, että vuoden 2013 sähkömarkkinalaki sisältää vaatimuksen, jonka mukaan sähköverkon haltija kykenee vahvistamaan aiempaa paremman toimitusvarmuuden.

Voidakseen tehdä tarvittavat investoinnit, on Caruna Wallinin mukaan päättänyt härskisti käyttää hyväkseen asiakkaiden heikkoa asemaa, ja korottaa sähkön hintaa rajusti.

Hänen mielestään vastuun ja vapauden yhdistäminen oli Carunalle ylitsepääsemättömän vaikeaa.

– Carunan toiminta on erityisen häikäilemätöntä, kun huomioidaan että yritys 50 miljoonan euron liikevoitosta vuonna 2014 ainoastaan maksoi 1,6 prosenttia veroa. Tämä asiakkaiden ryöstely vaikuttaa erityisen voimakkaasti syrjäseudulla asuviin ryhmiin. Tilanne voi olla kestämätön monelle kotitaloudelle.

Caruna perustelee hinnankorotuksia tavoitteella seurata lainsäädännön vaatimuksia, mistä syystä on Wallinin mukaan selvää, että toiminnan sääntelyä täytyy tarkastella uudelleen.

– Tämän kaltaisten tilanteiden syntyminen ei ole koskaan ollut lainsäätäjän tarkoitus. Hallituksen on siksi tarkasteltava uudelleen lainsäädäntöä, joka asettaa toiminnan puitteet.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.