Verkkouutiset

Matti Vanhanen: Eniten tehtävää yhteiskunnan eheydessä ja talouden itsellisyydessä

Keskustan presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen sanoi vappuna, että Suomen sosiaalista ja alueellista eheyttä on rakennettava yhdessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tultuaan vuosi sitten keskustan presidenttiehdokkaaksi ex-pääministeri Matti Vanhanen linjasi suomalaisten yhteisen turvallisuuden perustaksi viisaan ulkopolitiikan, uskottavan puolustuksen, yhteiskunnan eheyden ja taloudellisen itsellisyyden.

Vappupuheessaan Torniossa Matti Vanhanen totesi, että ulkopolitiikan linjasta on Suomessa laaja yhteisymmärrys.

– Hallitusneuvotteluissa kaksi vuotta sitten sovittiin, että valtiontalouden säästöjä ei kohdenneta puolustusvoimiin. Ja nyt puoliväliriihessä hallitus osoitti maanpuolustukseen sekä ihmisten arjen turvallisuudesta huolehtimiseen lisää rahaa. Se oli oikea ratkaisu kansainvälisesti levottomana aikana.

Vanhasen mukaan yhteiskunnan eheyden ja talouden itsellisyyden parissa sitten riittääkin tehtävää.

– Mitä paremmassa kunnossa taloutemme ja työllisyytemme ovat, sitä paremmat edellytykset on pitää kaikki suomalaiset tasa-arvoisesti mukana ja näin vastata niihin huoliin ja pelkoihinkin, joita yhtäältä maailman epävarmuus ja muuttuminen ja toisaalta kotimaiset ongelmat, ennen muuta työttömyys aiheuttavat.

Vanhasen mukaan hallitusta voi ja saa arvostella, mutta mittasuhteet kannattaa pitää mielessä. Suomi oli hallituksen aloittaessa kuilun reunalla. Kuluneiden kahden vuoden aikana Suomen suunta on kuitenkin pystytty muuttamaan, mikä on edellyttänyt hallitukselta poikkeuksellisen päättäväistä uudistuspolitiikkaa, mutta yhtä lailla siihen on tarvittu poikkeuksellista yhteistyötä.

– Uskon myös nykyisten oppositiopuolueiden hiljaa mielessään kiittävän sitä, että hallitus on miltei väkisin tehnyt suunnanmuutoksen, johon ne eivät viime vaalikaudella hallituksessa ollessaan pystyneet.

– Ihmisten on voitava luottaa siihen, että jokaisesta suomalaisesta pidetään tasa-arvoisesti huolta myös tulevaisuudessa. Suomesta ei saa tulla pelkkää hyväntekeväisyysyhteiskuntaa, jossa huolenpito heikompiosaisista on pelkän hyvän tahdon varassa, Matti Vanhanen totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)