Verkkouutiset

Uusi laki tuo merkittäviä muutoksia ammatilliseen koulutukseen

Valiokunnan mukaan uudistusten tavoitteena on ammatillisen koulutuksen järjestelmä, joka vastaa aiempaa tehokkaammin työ- ja elinkeinoelämän ammatillisiin osaamistarpeisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan sivistysvaliokunta painottaa mietinnössään, että ammatillisen koulutuksen reformissa on keskeistä opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen.

Valiokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 39/2017 vp) laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi valmistui tiistaina 20. kesäkuuta 2017.

Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta korvaa voimassa olevan lain ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2018.

Sivistysvaliokunta korostaa, että uudistuksella on tarkoitus saada aikaan merkittäviä muutoksia ja parannuksia ammatillisessa koulutuksessa. Uudistuksen myötä siirrytään näyttöön perustuvaan ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa tutkinto.

Valiokunta pitää perusteltuna, että aikuisten näyttötutkintojärjestelmään ja ammatilliseen peruskoulutukseen perustuvasta tutkinnon suorittamistavasta luovutaan ja siirrytään yhteen tapaan suorittaa tutkinto.

Valiokunta arvioi, että uusi lainsäädäntö antaa koulutuksen järjestäjälle nykyistä laajemman mahdollisuuden kohdentaa koulutustarjontaansa, järjestää koulutusta myös oppisopimuksena lupansa mukaisiin tutkintoihin ja hankkia lupaansa kuulumattomia tutkintoja muilta koulutuksen järjestäjiltä.

Koulutuksen saavutettavuus

Valiokunta toteaa, että lainsäädännöllä turvataan alueellisesti koulutuspaikkoja riittävästi ja kattavasti sekä aikuisille että perusopetuksen päättäville nuorille.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että koulutuksen järjestäjille varmistetaan mahdollisuus ja velvollisuus ottaa vastuu syrjäytymisen ehkäisystä ja koulutuksen järjestämisestä eri väestöryhmille, esimerkiksi maahanmuuttajille.

Koulutuksen saavutettavuutta turvataan lähinnä koulutuksen järjestämisluvilla. Valiokunta pitää koulutuksen saatavuuden turvaamista koskevia säännöksiä erittäin tarpeellisina.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Valiokunta kannattaa, että työpaikalla tapahtuvaa oppimista lisätään. Valiokunta kuitenkin tunnistaa mahdollisen ongelman saada riittävästi työssäoppimispaikkoja.

Valiokunta pitääkin tärkeänä, että ammatilliseen koulutukseen liittyvän opiskelun mahdollistavien työpaikkojen riittävyyttä seurataan ja siitä raportoidaan.

Sivistysvaliokunta toteaa, että vaikka oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus ovat työpaikalla oppimista, niillä on toisistaan poikkeavat tehtävät. Valiokunta pitää hyvänä sitä, että ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisätään ja että käytössä on erilaisia oppimisen tapoja.

Osaamisen arviointi

Sivistysvaliokunta pitää uudistuksen eräänä keskeisenä onnistumisen osatekijänä sitä, että näyttöön perustuvassa osaamisen arvioinnissa noudatetaan yhteisiä arviointimenetelmiä ja korkean osaamistason mukaisia laadun mittareita.

Valiokunta muistuttaa, että uudistusten tavoitteena on ammatillisen koulutuksen järjestelmä, joka vastaa aiempaa tehokkaammin työ- ja elinkeinoelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan yhä nopeammin muuttuviin ammatillisiin osaamistarpeisiin ja tukee samalla talouden uudistumista.

Mietintö sisältää myös 4 lausumaehdotusta. Ne koskevat oppisopimuskoulutuksen mahdollistamista kaikissa tilanteissa, vaativaa tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuspolkujen ja koulutusmahdollisuuksien selvittämistä, rahoituksen siirtymäkauden seurantaa ja uudistuksen toimeenpanon laaja seurantaa ja velvoitetta ryhtyä viipymättä toimiin, mikäli seurannassa havaitaan muutostarpeita.

Mietintöön jätettiin vastalause, joka sisältää sekä pykälämuutosehdotuksia että ehdotuksia lausumiksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)