Verkkouutiset

Tullin pääjohtaja pitää hänestä tehtyä rikosilmoitusta täysin aiheettomana

Tullin pääjohtajaa epäillään viestintäsalaisuuden loukkaamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tullin pääjohtaja Antti Hartikaisen mukaan hänestä tehty rikosilmoitus perustuu virheellisiin olettamiin ja on siten täysin aiheeton, kertoo MTV Uutiset.

Valtiovarainministeriö on saanut poliisilta tiedon rikosepäilystä Tullissa. Ministeriö on kutsunut Hartikaisen kuultavaksi.

Tutkinnanjohtaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisista vastaa tutkinnasta. Yle Uutisten mukaan esitutkinnassa rikosnimikkeenä on viestintäsalaisuuden loukkaaminen ja virkavelvollisuuden rikkominen. Kyse on tullin työntekijän sähköpostin välitystietojen katsomisesta.

– Kyse ei ole viestin sisällöstä, vaan välitystiedoista, eli siitä, mistä, mihin ja milloin sähköposti on mennyt, Risu kertoo.

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Ledon mukaan Hartikaista kuullaan alkuviikosta.

– Tässä vaiheessa on turha spekuloida. Meille on tärkeää, että kuulemisprosessi käydään loppuun ja ministeriössä tehdään päätös alkuviikosta, Lehto kuvailee.

Hartikainen kertoo pitävänsä harmillisena, että viranomaisten aikaa hukkautuu turhaan työhön. Hän toivoo, että totuus asiassa voidaan tuoda julki mahdollisimman pian.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)