Verkkouutiset

Juha Sipilä: Yhteyksiä Donald Trumpin hallintoon luodaan aktiivisesti

Pääministerin mukaan USA:n uutta presidenttiä tulee arvioida ennen muuta tekojen pohjalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Presidentti (Donald) Trump piti tänään virkaanastujaispuheensa, joka antoi ensiosviittaa siitä, mihin suuntaan hän tulee Yhdysvaltain politiikkaa johtamaan. Vaikka sanat eivät ole politiikassa merkityksettömiä, tulee presidentti Trumpinkin politiikkaa arvioida ennen kaikkea hänen tekojensa pohjalta. Niitä voimme odottaa jo lähipäivinä”, pääministeri Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan.

Sipilän mukaan suhteiden tiivistäminen Yhdysvaltain kanssa on hallituksen ulkopolitiikan painopiste myös presidentti Donald Trumpin kaudella.

”Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani ja uskomme yhteistyömme jatkuvan vankalla pohjalla. Yhteyksiä uuteen hallintoon luodaan jo aktiivisesti.”

Pääministeri nostaa esiin maan EU-suhteen merkityksellisyyden.

”Presidentti Trump on vaatinut Eurooppaa kantamaan enemmän vastuuta itsestään. Suomelle tämä viesti sopii. Olemme puhuneet vahvasti sen puolesta, että EU keskittyy olennaiseen ja tehostaa päätöstensä toimeenpanoa. Olemme puhuneet vahvasti myös EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisen puolesta.”

Ulkoministeri Timo Soini arvioi blogissaan puheen olevan ”taattua tavaraa”.

”Mitä todella tapahtuu, jää nähtäväksi”, Soini kirjoittaa

Hänen mukaansa media ottaa Trumpin puheet kirjaimellisesti, mutta ei vakavasti, kun taas kansa osa siitä otti viestin vakavasti, muttei kirjaimellisesti.

”Trump juoksuttaa mediaa kuin pässiä narussa. Olisi senkin palstatilan joutunut rahalla ostamaan.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)