Verkkouutiset

Alpo Rusi: Donald Trump haki virkaanastujaisissa vahvistusta itsenäiselle asemalleen

Professori ja entinen suurlähettiläs muistuttaa, että populismi kuuluu demokratiaan eikä ole uutta Amerikassakaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Donald Trump ei paljastanut sinänsä mitään uutta virkaanastujaispuheessaan Yhdysvaltojen tulevasta suunnasta. Hän haki lähinnä vahvistusta itsenäiselle asemalleen, jonka hän oli hankkinut kampanjan aikana rikkoessaan republikaanien rivit, mutta ennen kaikkea arvostellessaan eliittejä yleensä. Trump edusti populismia, mikä ei ole uutta amerikkalaisesssa poliittisessa perinteessä, Alpo Rusi kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa vuonna 1928 valtaan noussut Andrew Jackson kampanjoi samanlaisilla teemoilla.

Populismi – kansan tunteisiin vetoaminen – kuuluu Rusin mukaan demokratiaan aina.

– Toisaalta populismin äärimmäinen muoto kaventaa demokratiaa. Kun kaikki huutavat, kenenkään ääni ei kuulu.

Näin on käynyt hänen mukaansa Turkissa ja 1930-luvun Saksassa.

– Mutta kannattaa pohtia myös Suomen poliittista järjestelmää. Presidentti Mauno Koiviston kampanja 1982 nojautui yksinkertaiselle metodille: ehdokas oli kaikille tuttu, hänen vaalitilaisuudet pidettiin keskitetysti jäähalleissa, joissa syntyi tunnelma vahvasta, puoluerajat ylittävästä kansansuosiosta.

Rusi kirjoittaa, että Koivisto piti presidenttikaudellaan huolta lähinnä siitä, ettei venettä keikutettu.

– Osittain presidentti Urho Kekkonen tasavallan eliitin vastaisuuteen nojautunut suosio sulki kriitikoiden suut.

Trump edustaa Rusin mukaan demokraattisen populismin toista äärilaitaa ja puhui suorasukaisesti vaikeuksissa olevalle keskiluokalle.

– Trump siirsi kuitenkin maan populistisen poliittisen perinteen uudelle, Jacksoniakin suorasukaisemmalle tasolle.

– Kyse ei ole niinkään suosioon kuin lupauksiin nojautuvasta perinteestä. Tässä hän itse asiassa seurasi presidentti Barack Obaman edustamaa perinnettä, vaikka groteskilla tavalla. Paljon hän saa kiittää saamastaan arvostelusta omaa henkilöään, seksistisiä näkemyksiään – ja varallisuuttaan.

Rusi kirjoittaa kansainvälisen järjestyksen ajautuneen käännekohtaan, kun Neuvostoliiton hajoamisesta on kulut 25 vuotta.

– On silti hyvä muistaa historiasta se tosiseikka, että kansainvälinen järjestelmä on aina osoittautunut vahvemmaksi kuin yksikään siinä vaikuttava suurvalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)