Verkkouutiset

Antti Rinne: Hallituksella ei ole kansalaisten lupaa purkaa hyvinvointivaltiota

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan suomalaiset eivät ole antaneet hallitukselle lupaa purkaa hyvinvointivaltiota ja heikentää tukea tarvitsevien asemaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi on noussut monissa kansainvälisissä vertailuissa kärkipaikoille, oli sitten kysymys turvallisuudesta, vakaudesta, tasa-arvoisuudesta, koulutuksesta tai vaikkapa terveyspalveluista, kertasi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puheessaan Tampereella.

– Kaikki tämä on totta, kun asioita arvioidaan keskimäärin. Keskimääräisten lukujen ja tulosten takana asiat näyttävät kuitenkin toisenlaisilta. Kun mennään yksittäisten ihmisten ja perheiden arkeen, Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei mene hyvin, Rinne muistutti.

Antti Rinteen mukaan ennen edellisiä eduskuntavaaleja vuonna 2015 syntyi mielikuva, että nykyiset hallituspuolueet halusivat vahvistaa pohjoismaisen hyvinvointivaltiota ja perusajatusta siitä, että pieni- ja keskituloisten asemaa ei ainakaan heikennetä ja että ahtaimmassa asemassa olevien asemaa parannetaan.

– Totuus näyttäytyy kuitenkin täysin toisenlaisena. Sipilän, Soinin ja nyt Orpon hallituksen linja leikkaa pieni- ja keskituloisten ihmisten elämän edellytyksiä, parantaa entisestään hyvätuloisten ja rikkaiden asemaa verotuksen kautta ja pyrkii muuttamaan suomalaisen hyvinvointivaltion markkinoiden valtaan pohjaavaksi kaverikapitalismiksi, Rinne arvosteli.

– Tällaisiin muutoksiin nykyiset hallituspuolueet eivät viimeksi käydyissä eduskuntavaaleissa hakeneet suomalaisilta lupaa. Tällä hallituksella ei ole kansalaisten antamaa mandaattia kasvattaa tuloeroja, heikentää ennestään heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämän edellytyksiä eikä varsinkaan purkaa vuosikymmeniä rakennettua hyvinvointivaltiota, Rinne painotti.

Antti Rinne totesi, että suomalaisten ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että talouskasvu vahvistuu ja työikäiset, työkykyiset ihmiset ovat töissä. Se on myös ollut kirjattuna nykyisen hallituksen tavoitteisiin. Työttömien määrä on vähenemässä, mutta tuskallisen hitaasti. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen ennätystasolla. Samoin on laita nuorten ihmisten työttömyyden suhteen.

– Nyt pitää tehdä merkittäviä rakenneuudistuksia työllisyyden ja työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. Sellaisia päätöksiä, joihin nyt vallassa oleva, työkunnoltaan halvaantunut Sipilän hallitus suurista puheistaan huolimatta ei ole kyennyt, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan perhevapaiden uudistaminen on kaikkien asiantuntijoiden mukaan tärkein ja tarpeellisin uudistus. Kun miesten ja naisten yhdenvertaista hoivavastuuta lapsistaan ja lasten oikeutta tasavertaisesti molempiin vanhempiinsa vahvistetaan, saadaan vahvistettua nuorten naisten työmarkkina-asemaa ja edistettyä palkkatasa-arvoa.

– SDP esittää, että pitkäaikaistyöttömille annetaan oikeus käyttää työttömyysturvan perusosaa palkkatuen tavalla työllistymiseen. Tällä noin 750 euron suuruisella tuella kuukaudessa, ilman turhaa byrokratiaa, vahvistetaan pitkäaikaistyöttömien mahdollisuutta palata takaisin työmarkkinoille.

SDP esittää myös, että nykyinen oppivelvollisuus ulotetaan toiselle asteelle, ammattikouluun ja lukioon. Tällä rakenteellisella muutoksella varmistettaisiin se, ettei yksikään nuori syrjäydy sen vuoksi, ettei oma näkemys tulevaisuudesta ole selkiytynyt.

Antti Rinne oli huolissaan myös kymmenien tuhansien koululaisten ja koulujen henkilöstön altistumisesta sisäilmaongelmille.

– SDP on vaatinut nopeasti yhteistä paneutumista ja ratkaisuja. Pääministeri on luvannut kutsua koolle kaikki puolueet pohtimaan ratkaisuja homekouluihin. Asia ei ole edennyt eikä hallitukselta tullut päätöksiä homekoulujen korjaamiseksi kehysriihessä. SDP esittää nopeaa parlamentaarista valmistelua ja homekouluongelman korjaamisohjelmaa, Rinne sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)