Verkkouutiset

SDP:n Nasima Razmyar kannustaa ruotsalaisia ottamaan mallia Helsingistä

Helsingin apulaispormestari on huolissaan alueiden eriytymisestä Ruotsissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Asuntopolitiikka on keskeinen väline eriarvoisuuden torjumisessa. Helsinki on pitänyt kiinni siitä periaatteesta, että uusille asuinalueille rakennetaan erilaisia asumisen muotoja, sosialidemokraatteja edustava Nasima Razmyar sanoo Iltalehden blogissaan.

– On erittäin huolestuttavaa, että pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa alueiden eriytyminen on voinut mennä näin pitkälle. Suomessa tällaista kehitystä ei onneksi ole nähtävissä, mutta alueiden eriarvoistuminen on todellinen ongelma täälläkin, hän kirjoittaa.

Razmyar viittaa uutiseen, jonka mukaan jonka mukaan Ruotsissa on useita ongelmalliseksi luokiteltuja asuinalueita, joita leimaavat työttömyys, rikollisuus, väkivalta ja asukkaiden epäluulo yhteiskuntaa kohtaan.

– Lisääntyvä maahanmuutto tuo myös oman haasteensa alueiden kehittämiseen. Olisi tärkeää pystyä ohjamaan kaupungin kehitystä niin, että maahanmuuttajat eivät keskittyisi kaupungissa vain tietyille alueille. Hyvä kotouttamispolitiikka, kielen oppiminen ja opiskelu edesauttavat integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)