Petri Sarvamaa: EU:n ulkorajoista huolehdittava pahan paikan tullen yhdessä

Kokoomusmeppi Petri Sarvamaa hyväksyy Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden saavuttaman neuvottelutuloksen Euroopan raja- ja rannikkovartioston perustamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) mukaan Frontexin pohjalta rakennettava Euroopan raja- ja rannikkovartiosto on suomalaisten kannalta hyvä asia, sillä se tehostaa EU:n ulkorajojen valvontaa ja lisää turvallisuutta.

– Vapaan liikkuvuuden ja Schengenin sopimuksen myötä on jo aikakin, että ulkorajoista huolehditaan pahan paikan tullen yhdessä, Sarvamaa toteaa tiedotteessaan.

Ehdotuksen tarkoituksena on antaa parempaa tukea jäsenvaltiolle, jonka ulkorajoilla on suhteetonta painetta maahanmuuton, terrorismin tai muun syyn takia. Tätä varten perustetaan 1500 rajavartijan reagointiryhmä ja kalustoreservi, jotka voidaan tilanteen sattuessa lähettää nopeasti paikan päälle.

Pyyntö voi tulla apua tarvitsevalta jäsenvaltiolta, mutta myös EU-maat yhdessä voivat tehdä päätöksen tuen lähettämisestä.

– Jos jokin maa ei suostu noudattamaan päätöstä ja vaarantaa Schengenin toiminnan, niin viimeisenä keinona muut voivat palauttaa väliaikaiset sisärajatarkastukset sen rajoilla. Vastuusta ei siis pääse luistamaan, mutta sitä ei myöskään tarvitse kantaa yksin, Sarvamaa kertoo.

Sarvamaa olisi ollut valmis jopa sulkemaan jäsenmaan väliaikaisesti Schengen-alueen ulkopuolelle.

– Toimii tämä näinkin. Pääasia on, että homma hoituu myös paineen alla ja että olemme seuraavan kriisin tullessa paremmin varautuneita.

Euroopan parlamentti äänestää ehdotuksesta keskiviikkona.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)