Verkkouutiset

Jaana Pelkonen ihmettelee alkoholivatulointia: Mikä ihmeen farssi oikein on meneillään?

Kansanedustaja muistuttaa, että elinkeinosääntelyä on hallitusohjelman mukaan purettava, eikä mitään alaa ole vapautettu tästä periaatteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok) arvostelee Uuden Suomen blogissaan pääministeripuolue keskustan toimintaa alkoholilainsäädännön uudistamisessa. Pelkosen mukaan alkoholilainsäädännön ajanmukaistaminen tuntuu aiheuttavan puolueessa nielemisvaikeuksia.

– Alkoholilainsäädännön uudistuksesta käytiin viime vuoden keväällä pitkät neuvottelut, joiden lopputuloksen kaikki hallituspuolueiden eduskuntaryhmät hyväksyivät 19.5.2016. Myös Keskusta hyväksyi neuvottelutuloksen, Pelkonen muistuttaa.

Pelkonen kertoo, että ei itse ollut kompromissiin täysin tyytyväinen. Silti hän katsoi, että se oli puutteistaan huolimatta hyväksyttävissä.

– Viime viikkoina taivaalle on ilmestynyt taantumuksen pilviä. Osa keskustalaisista on päättänyt ruveta julkiseen kapinaan ryhmänsä hyväksymää pakettia, keskustalaisen ministerin vastuulla olevaa lakiuudistusta vastaan.

Hän kutsuu lain pysähtymistä ”alkolivatuloinniksi”.

– Vielä vuonna 2017 elää vahvana halu määräillä, mistä ihmiset ostavat mitäkin juomia, maksoi se sitten miten paljon Viroon menetettyjä veroeuroja ja työpaikkoja tahansa. Mikä ihmeen farssi oikein on meneillään?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)