Paavo Väyrynen: "Martti Ahtisaari on ihan mukiinmenevä mies"

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan hänellä ei ole henkilökohtaisesti mitään Martti Ahtisaarta vastaan.

  • LKS 20160205 Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen saapuu tiedotustilaisuuteen jossa kertoi aikeistaan perustaa uusi puolue Helsingissä 5. helmikuuta 2016. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

    Paavo Väyrynen.

    ()

– Nuoret ovat kyselleet, mistä kumpuaa se väyrys-vammaisuus, joka tuli esille presidentti Martti Ahtisaaren kommenteista eilisessä lehdistötapaamisessa, Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

Väyrysen mukaan hänellä ei ole henkilökohtaisesti mitään Martti Ahtisaarta vastaan.

– Hän on ihan mukiin menevä mies. Olemme joutuneet Ahtisaaren kanssa napit vastakkain ennen muuta Eurooppa-politiikasta.

Väyrynen muistelee, kuinka vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä Ahtisaari kannatti voimakkaasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin.

– Itse ajattelin, että meidän olisi pitänyt pyrkiä pysyttäytymään Euroopan talousalueessa ja kehittää pohjoismaista yhteistyötä. Suoraa kantaa jäsenyyteen en voinut kampanjan yhteydessä esittää, kun neuvottelut olivat vielä kesken.

Väyrysen mukaan presidentinvaalien yhteydessä käytiin kovaa mediapeliä, joka ilmeisesti ratkaisi niiden tuloksen.

– Asialla lienevät olleet EU-jäsenyyttä ajaneet talouselämän edustajat.

Väyrynen kertoo, kuinka Ahtisaari otti presidenttinä voimakkaasti kantaa EU-kansanäänestykseen.

– Hän tuki julkisesti myös Suomen liittymistä euroalueeseen ja perusteli tätä turvallisuuspolitiikalla. Tämä saattoi perustua vain siihen ajatukseen, että rahaliitto edistää EU:n kehittymistä liittovaltioksi, jolla on yhteinen puolustus ja jonka kautta Suomi tulee Naton jäseneksi.

– Suomen suoraa Nato-jäsenyyttä Ahtisaari on ryhtynyt ajamaan vasta myöhemmin.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.