Verkkouutiset

Elinkeinoministeri Olli Rehn ei asetu ehdolle presidentinvaaleissa

Olli Rehn ei tavoittele keskustan presidenttiehdokkuutta. Puoluekokous valitsee ehdokkaan kesäkuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Olen sitoutunut tähän Suomen talouden kunnostamisen projektiin enkä aio asettua ehdolle presidentinvaalissa. Työperäiset biorytmit eivät osu nyt siihen asentoon, kirjoittaa elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) blogissaan.

Hän perustelee päätöstään sillä, että suomalaiset odottavat vastuullisten päättäjien, kuten valtioneuvoston jäsenten, käyttävän kaiken aikansa ja energiansa Suomen talouden nostamiseen ja työllisyyden kohentamiseen.

– Kukaan ei ole korvaamaton, mutta olisi ainakin minun kohdallani itsepetosta kuvitella, että pystyisin hoitamaan samaan aikaan täysipainoisesti sekä elinkeinoministerin tehtävän että 18 kuukauden mittaisen presidenttiehdokkuuden.

– Jatkan siis kaikin voimin työtä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) joukkueessa Suomen talouden nostamiseksi jaloilleen. Isänmaataan voi palvella eri tehtävissä – nyt duunataan näissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)