Verkkouutiset

Ammattiliitto Pro: Ovatko lomalennot sellainen elintärkeä toiminto, että lakkoa voitiin siirtää?

Ammattiliitto Pron ilmoittamat kaksi eri lentoalan työtaistelua on siirretty myöhempiin ajankohtiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) siirsi maanantaina hiihtolomien lentoliikennettä uhkaavia työnseisauksia kahdella viikolla. Lindström teki päätöksen valtakunnansovittelija Minna Helteen esityksestä.

Ammattiliitto Pron oli tarkoitus toteuttaa kaksi lentoalan lakkoa sunnuntaina 19. helmikuuta ja sunnuntaina 26. helmikuuta.

Pron lakot olisivat kohdistuneet kahdeksaan lomalentoon hiihtolomaviikonloppuina. Ministeri ja sovittelija katsoivat, että lakot kohdistuvat yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin ja ne vahingoittaisivat huomattavasti yleistä etua.

– Ovatko lomalennot todella sellainen yhteiskunnan elintärkeä toiminto, jonka takia lakkoa voidaan lain nojalla siirtää? Päätös rajoittaa räikeästi työtaisteluoikeutta ja on mielestämme työriitalain vastainen toimenpide, kommentoi Ammattiliitto Pron palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi tiedotteessaan.

– Tiedossamme ei ole, että lentoliikenteen osalta olisi koskaan aiemmin siirretty lakkoa.

Pro kertoo yrittäneensä neuvotella matkustamohenkilökunnan työehdoista jo marraskuusta alkaen.

Pron mukaan palvelualojen työnantajaliitto Palta on ollut haluton istumaan neuvottelupöytään. Pro korostaa, että neuvottelut valtakunnansovittelijan johdolla ovat edenneet hyvin nihkeästi. Ammattiliiton käsityksen mukaan neuvottelut ovat jumissa.

Pron käsityksen mukaan kahden viikon lisäaika sovitteluun tuskin tuo ratkaisua asiaan, ellei työnantajapuolen asenne muutu.

– Prolta on nyt viety avaimet lukkiutuneisiin neuvotteluihin, toivottavasti ministeri kykenee vaikuttamaan myönteisesti työnantajapuolen neuvotteluhalukkuuteen, Kirvesniemi toteaa.

Pro oli ilmoittanut kahdesta eri lentoalan työtaistelusta. Ensimmäinen olisi alkanut sunnuntaina 19. helmikuuta kello 00:00 ja päättynyt 20. helmikuuta kello 23. Tämä lakko on nyt siirretty alkamaan sunnuntaina 5. maaliskuuta kello 00:00. Toinen lakko olisi alkanut sunnuntaina 26. helmikuuta kello 00:01 ja päättynyt 27. helmikuuta kello 23. Tämä lakko on nyt siirretty alkamaan sunnuntaina 12. maaliskuuta kello 00:01.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)