Verkkouutiset

Kalastus ja hölkkääminen pidentävät iäkkäiden suomalaisten elinikää

Iäkkäiden riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin tai aivoverenkiertohäiriöihin on sitä pienempi, mitä enemmän liikuntaa he harrastavat, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Säännöllinen ulkoilu ja liikunta voisivat auttaa monia iäkkäitä suomalaisia elämään pitemmän ja terveemmän elämän. Tuoreen tutkimuksen mukaan tähän riittää esimerkiksi neljä tuntia viikossa pyöräilyä, kalastusta tai puutarhanhoitoa.

Suuremmat hyödyt saa kuitenkin harrastamalla säännöllistä kuntoliikuntaa, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Tulosten perusteella osallistujien riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin tai aivoverenkiertohäiriöihin oli sitä pienempi, mitä enemmän liikuntaa he harrastivat.

Verrattuna vain vähänlaisesti liikuntaa harrastaviin kohtalaisesti tai paljon liikuntaa ja ulkoilua harrastavien riski menehtyä seurannan aikana oli noin puolet pienempi. Sydänperäisen kuolleisuuden lisäksi yhteys koski kokonaiskuolleisuutta.

Kohtalaisena fyysisenä aktiivisuutena pidettiin viikoittain toistuvaa vähintään neljän tunnin kävelyä, pyöräilyä, kalastusta, metsästystä tai puutarhanhoitoa.

Paljon liikuntaa harrastavat puolestaan käyttivät vähintään kolme tuntia viikossa esimerkiksi pallopeleihin, hiihtämiseen, voimisteluun, juoksuun tai hölkkään.

Liikunnan suotuisat vaikutukset havaittiin riippumatta osallistujien mahdollisesta lihavuudesta, tupakoinnista, verenpaineesta tai kolesteroliongelmista. Myöskään koulutustaso tai siviilisääty eivät vaikuttaneet tuloksiin.

Journal of the American Geriatrics Society -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 2 500 suomalaisen 65–74-vuotiaan terveystietoihin, jotka kerättiin vuosina 1997–2007.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)