Verkkouutiset

Li Andersson: Emme voi seurata hiljaisena vierestä, kun Turkki muuttuu diktatuuriksi

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan Turkin on vapautettava vangitut oppositiopuolueen kansanedustajat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Emme voi seurata hiljaisena vierestä, kun Turkki muuttuu Recep Tayyip Erdoganin johdolla diktatuuriksi. Olemme paikan päällä osoittaaksemme, että pohjoismaalaiset vasemmistopuolueet eivät voi hyväksyä opposition hiljentämistä ja vangitsemista, toteaa Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson tiedotteessaan.

Andersson vierailee tällä viikolla Turkissa yhdessä muiden pohjoismaisten vasemmistopuolueiden puheenjohtajien ja edustajien kanssa. He tapaavat Kansan demokraattisen puolueen (HDP) edustajia ja yrittävät päästä tapaamaan puolueen vangittua puheenjohtajaa Selahattin Demirtaşia.

– Euroopan parlamentti ja EU-maat eivät uskalla puuttua Erdoganin ja valtapuolue AKP:n epädemokraattisiin toimiin. Heti kun Erdogan saa kritiikkiä Euroopasta, hän uhkaa hylätä Turkin ja EU:n välisen pakolaissopimuksen ja avata pakolaisille pääsyn Eurooppaan, Andersson kertoo.

Anderssonin mukaan Turkin hallitus on vainonnut maan kurdiväestöä ja ihmisoikeuspuolustajia entistä voimakkaammin viimeisen vuoden aikana. Kesän vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa on pidätetty ja irtisanottu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kuolemantuomion palauttamisesta on keskusteltu.

Andersson korostaa, että marraskuun alussa kurdien ja vähemmistöjen oikeuksia puolustavan vasemmistopuolue HDP:n puheenjohtajat sekä useat kansanedustajat pidätettiin. Heitä syytetään Turkissa kielletyn Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n propagandan levittämisestä.

Turkin vierailuun osallistuu Anderssonin lisäksi ruotsista Vänsterpartietin puheenjohtaja Jonas Sjöstedt ja kansanedustaja Lotta Johnsson Fornarve, norjasta Sosialistisen vasemmistopuolueen (SV) puheenjohtaja Audun Lysbakken sekä Tanskan Enhedslistenin puheenjohtaja Pernille Skipper.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)