Verkkouutiset

Immonen syyttää valtamediaa ajojahdista

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen syyttää Helsingin Sanomia valehtelusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Olli Immonen on jakanut Facebook-profiilissaan linkin Helsingin Sanomien uutiseen, jossa kerrotaan natsistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten Jyväskylässä järjestämästä mellakasta.

Immonen ei kommentoi mellakkaa mitenkään, mutta syyttää valtamediaa ajojahdista.

”Älkää uskoko nyt mitään mitä valtamedia minusta kirjoittaa. Ajojahti ei ole vielä päättynyt”, hän kirjoittaa.

Immonen syyttää Helsingin Sanomia valehtelusta.

”Valtamedia (tällä kertaa Helsingin Sanomat) valehtelee jälleen uutisoidessaan, että ”viime vuoden itsenäisyyspäivänä Immonen osallistui marssille saman järjestön (SVL) uusnatsien rinnalla”, hän kirjoittaa.

”Helsingin Sanomille ja muillekin tiedoksi, että osallistuin todistettavasti viime itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin enkä siis näin ollen ollut mukana 612-marssilla”, Immonen tarkentaa.

Hänen mukaansa suomalainen valtamedia syyllistyy jatkuvasti valehteluun sellaisten henkilöiden kohdalla, joita se ei suvaitse.

Immonen herätti kohua kesäkuussa poseerattuaan yhteiskuvassa Suomen Vastarintaliike -järjestön aktiivien kanssa Eugen Schaumanin haudalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)