Verkkouutiset

Ensimmäinen anoreksiakromosomi on löydetty – mukana suomalaistutkijoita

Genomin tasolla anoreksia näyttää olevan yhteydessä skitsofreniaan ja neuroottisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa on havaittu ensimmäinen anoreksiaan liittyvä perimän alttiusalue kromosomista 12. Sama alue on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty tyypin yksi diabetekseen ja autoimmuunisairauksiin. Tutkimuksesta kertoo tiedotteessaan Helsingin yliopisto.

Tutkimusta johti professori Cynthia Bulik Karoliinisesta instituutista ja siinä oli mukana joukko Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osaston ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin tutkijoita.

Tutkimuksessa verrattiin lähes 3 500 anoreksiaa sairastavan ja yli 10 000 terveen ihmisen perimää. Perimästä etsittiin geenimuotoja, jotka olisivat merkittävästi yleisempiä anoreksiaa sairastavilla kuin terveillä ihmisillä. Koko perimän kattavan tarkastelun tuloksena löydettiin yksi tällainen geenimerkki.

– Löydös on alustava. Tutkimuksessa löydettiin ikään kuin rajapyykkejä, joiden sisältä anoreksiaa aiheuttavia muutoksia kannattaa tarkemmin etsiä. Nyt löydetyllä alueella sijaitsee kuusi geeniä, kertoo apulaisprofessori Anna Keski-Rahkonen Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osastolta.

– Vähän kuin olisimme pystyneet osoittamaan Helsingin kartasta tietyn korttelin, jonka kuudesta talosta kannattaa tarkemmin etsiä yhtä mahdollista periytyvää anoreksian aiheuttajaa.

Kromosomin 12 alue oli yhteydessä anoreksiaan myös tutkimuksen suomalaisilla osallistujilla, Kaksosten Kehitys ja Terveys- tutkimukseen osallistuneilla kaksosilla.

Genomin tasolla anoreksia näyttää olevan yhteydessä skitsofreniaan, neuroottisuuteen, HDL-kolesteroliin ja korkeaan koulutustasoon. Toisaalta anoreksia-alttius korreloi käänteisesti painoon ja sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Anoreksian taustalla saattaa siis olla myös esimerkiksi poikkeavasti toimiva aineenvaihdunta.

Anoreksiaan sairastuu elinaikanaan Suomessa vähintään 3,5 prosenttia naisista. Sairaus kestää tyypillisesti vuosia ja johtaa toisinaan pitkäaikaiseen sairastamiseen ja jopa kuolemaan. Anoreksian hoito on usein haastavaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)