Verkkouutiset

Ex-kansanedustaja erosi luontoyhdistyksestä, jota sanoo terrorijärjestöksi

Ilkka Viljasen mielestä paikallinen järjestö on "kehitystä jarruttava kapinayhdistys".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi Suomen aktiivisimmista kaavavalittaja-järjestöistä. Vuosina 2007-11 kokoomuksen kansanedustajana toiminut Lahden kaupunginvaltuuston ex-puheenjohtaja Ilkka Viljanen on jakanut uutisen linkin Facebookissa.

Ilkka Viljasella ei ole kauniita sanoja kärkitiloille jutussa päässeistä Salpausselän luonnonystävistä, joka on luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Lahdessa.

– Olin 20 vuotta jäsen mutta erosin, kun hallituksen valtasi ääliöt ja toiminta muuttui totaalisesti alkuperäisen periaatteen vastaiseksi. Nykyään pelkästään kehitystä jarruttava kapinayhdistys, Ilkka Viljanen kirjoittaa.

Myöhemmin Viljanen toteaa, miten poliisit pohtivat rikollis- ja moottoripyöräjengejä ja niiden olemassaolon oikeutta.

– Minusta energiaa pitäisi yhteiskunnan kehityksen kannalta suunnata tähän demokratiaa häiritsevään terrorijärjestöön, hän toteaa ja sanoo yhdistyksen kärkihahmon, joka haluaisi enemmänkin valituksia, olevan ”veronmaksajille todella kallis”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)