Verkkouutiset

Katkeria venäläispaljastuksia: tämä mies hajotti Suomen kommunistit

Anatoli Tsernjaevin päiväkirjamerkinnöissä käsitellään paljon suomalaisten kommunistien historiallista hajaannusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalaisen National Security Archiven julkistamissa Anatoli Tsernjaevin, 95, päiväkirjoissa on jonkin verran hänen muisteluitaan Suomesta. Päiväkirjoja ei ole käännetty englanniksi aiemmin.

Verkkouutiset kertoo nyt päiväkirjoista myös tässä ja tässä.

Anatoli Tsernjaev oli 1970-luvulla Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainvälisen osaston seniorivirkailija. Kun Mihail Gorbatshov tuli 1980-luvulla maan johtajaksi, Tsernjaevista tuli hänen ehkä merkittävin avustajansa.

Päiväkirjoissaan Tsernjaev suhtautuu johdonmukaisen kielteisesti esimiestensä toimintaan Suomen kommunistista puoluetta kohtaan. Hän valittaa luotua keinotekoista jakoa ja hajaannuksen aiheuttamista väkisin.

1975 hän kirjoitti, että ”jälleen kerran olen vakuuttunut että ’meidän kaverimme’ suomalaisosastolta, (Vitali) Shaposnikovin johdolla, ovat jo aiheuttaneet vauriota (ehkä peruuttamatonta) Suomen kommunistiselle puolueelle. He ovat laittaneet sen tielle joka johtaa jakautumiseen, ja näyttää siltä että tämä hajaannus toteutuu”.

Tsernjaevin mukaan ”(Aleksei) Beljakov aloitti tämän linjan kymmenen vuotta sitten (1965) ja sitä on sitkeästi noudatettu sen jälkeen. He toimivat B.N.:n (Boris Ponomarevin), (Mihail) Suslovin ja muiden ideologisten myyttien varassa, ja avoimesti käyttävät hyväkseen mahdollisuutta tylysti ”painostaa” Suomen kommunistista puoluetta tavalla jota he eivät voi tehdä monelle muulle kommunistiselle puolueelle”.

”He kehittävät eräitä selvästi keinotekoisia ja absurdeja ideologisia poikkeamia ”enemmistöstä” ja asettavat heidät kiipijöitä ((Taisto) Sinisalo) ja vihaisia vanhoja miehiä vastaan”.

Anatoli Tsernjaevin mukaan nämä keksityt poikkeamat olivat pateettisia verrattuna vaikkapa Italian kommunistien linjaan.

Vuotta aiemmin eli 1974 Tsernjaev oli valittanut päiväkirjalleen, että Skp:n Arvo Aalto on heidän virallisen näkemyksensä mukaan ”oikeistovoimien” kokoaja SKP:ssa.

”Tiettyyn pisteeseen asti meidän konsulttimme ovat luoneet käsitteet oikeistosta ja vasemmistosta (Suomen) puolueessa. Tästä jaosta tuli todellisuutta kun sen sisäistivät Suslov, Ponomarev, (Arvid) Pelshe ja muut (eli meidän keskuskomiteamme). Konsultit informoivat keskuskomiteaa sen perusteella mitä he kuulevat (Suomen puolueen) vasemmistolta. Mutta vasemmistosiiven poliitikot sattuvat olemaan tyhmiä ja hölmöjä, eikä heidän vaikutuksensa ulotu Turkua kauemmas”, Tsernjaev kirjasi 1974.

Hän harmitteli, että Arvo Aaltoa syrjimällä hänet ja hänen kannattajansa katkeroitetaan ja riskeerataan ”puolueen menettäminen”.

”Meillä ei ole mitään tosiasioita tai syitä olettaa että he olisivat neuvostovastaisia”.

Anatoli Tsernjaev palasi asiaan päiväkirjassaan vielä kymmenen vuotta myöhemmin 1985. Hän kirjasi, että ”Ponomarev täsmälleen ajoi Suomen kommunistisen puolueen täyteen särkymiseen Shaposnikovin avulla”.

”Ponomarev katkeroitti SKP:n johtajat siihen pisteeseen asti, että heistä todella on tulossa neuvostovastainen ryhmä”.

”Ajamme Sinisaloa häntä (Aaltoa) vastaan, käytännössä rohkaisten fraktioitumista. Vuosien ajan meille on kerrottu että Aalto on neuvostovastainen ja lähes CIA:n agentti, mutta missä ovat tosiasiat, sitaatit – ei ole, ei kertaakaan”, hän kirjoitti.

Päiväkirjamerkinnöissä esiintyvät seuraavat neuvostojohtajat:

Boris Ponomarev (1905-95) oli NKP:n kansainvälisen osaston johtaja.

Vitali Shaposnikov oli NKP:n kansainvälisen osaston varajohtaja.

Aleksei Beljakov toimi Neuvostoliiton suurlähettiläänä Suomessa 1970-71. Aika oli myrskyisä ja jälkeenpäin Beljakovin on todettu ajaneen Suomen vallankumousta.

Mihail Suslov (1902-82) oli NKP:n pääideologi ja Ponomarevin suojelija.

Latvialainen Arvid Pelshe oli NKP:n keskuskomitean jäsen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)