Suomen ulkopoliittisia puheenvuoroja kuulee usein moitittavan rohkeuden puutteesta. Monet kriitikoista kaipaisivat voimakkaampaa retoriikkaa.
Kun sellaista ei esimerkiksi Venäjän suuntaan ole kuultu, jälkisuomettuneisuuden leimakirves on heilahtanut herkästi.
Ulkoministeriössä asia nähdään toisin.
– Esimerkiksi TP-UTVAn tiedotteiden viesti Ukrainan tilanteesta ja Venäjän roolista siinä on hyvin selkeä. Niitä kannattaa lukea ajatuksella, yksikönpäällikkö Petri Hakkarainen sanoo.
Jyrkkyys ei asioita edistäisi
UM:n suunnittelu- ja tutkimusyksikköä johtava tohtori Hakkarainen muistuttaa, että tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) on moneen otteeseen tuominnut Krimin miehityksen ja sen laittoman liittämisen Venäjään.
Valiokunta on myös selväsanaisesti korostanut Venäjän, kuten muidenkin osapuolten, vastuuta Minskin sopimusten täysimääräisen toimeenpanon toteutumisesta.
– Jyrkemmät sanavalinnat tuskin loisivat lisäarvoa – pikemminkin päinvastoin. Suomi pyrkii toteuttamaan rakentavaa ja ratkaisuhakuista ulkopolitiikkaa. Se heijastuu myös retoriikan tasolla.
Kremlin viimeaikaisista viesteistä Suomen maltillinen linja eroaa huomattavasti.
– Kielenkäyttö, jota Venäjän taholta on kuultu, on hyvin huolestuttavaa. Viittauksia jopa ydinaseiden käyttöön ei mitenkään voi sivuuttaa olankohautuksella. Tällaiset puheet eivät vastuulliseen kansainväliseen vuoropuheluun sovi.
Monet Venäjän taholta esitetyistä väitteistä ovat olleet valheellisia. Tällainen toiminta on kaukana diplomatian korrektiuden perinteestä ja on Hakkaraisen mukaan omiaan nakertamaan luottamusta. Kansalaisilta tämä edellyttää medialukutaidon ohella retoriikan lukutaitoa.
Suomen ulkopoliittisen retoriikan Hakkarainen sanoo nojaavan totuuteen.
– Meillehän on itsestään selvä lähtökohta, että puhutaan totta. Avoimessa yhteiskunnassa asiat ilmaistaan kiemurtelematta ja mahdollisimman selväsanaisesti.
Some-diplomatian henki
Osa ulkopolitiikan retoriikkaan kohdistuvasta arvostelusta kumpuaa sosiaalisesta mediasta.
Poliitikkojen ja virkamiesten odotetaan viestivän aiempaa nopeammin ja avaavan myös keskeneräiset asiat kaikkine taustoineen julkiseen keskusteluun.
Hakkarainen ymmärtää odotukset ja myöntää, että ulkoasiainhallinnon tapa viestiä saattaa jonkun mielestä tuntua turhauttavalta.
Hänen mukaansa kyky arvioida, mitä missäkin tilanteessa voi julkisuuteen kertoa, on osa diplomaatin ammattitaitoa.
Tapa leimata lähes kaikki mekaanisesti luottamukselliseksi tai salaiseksi ikään kuin varmuuden vuoksi on kuitenkin vuosikymmenten saatossa juurtunut syvälle.
– Naiivi ei pidä olla, mutta suhdetta avoimuuteen on muutettava. Ja muuttumassa se toki jo onkin, Hakkarainen sanoo.
Virkamiehiä rohkaistaan nyt puhumaan ja kirjoittamaan julkisilla foorumeilla aktiivisesti ja avoimesti. Tavoitteena on tehdä ulkopolitiikan teemoista helpommin lähestyttäviä ja madaltaa kynnystä osallistua keskusteluun.
– Sosiaalisessa mediassa diplomaatti tietenkin viestii aina virkamiehenä, istuupa sitten nelosen ratikassa tai edustustossa maailman äärillä. Some-suosion tavoittelu ei ole diplomaatin ensisijainen tehtävä.
Tämä reunaehto on syytä muistaa, mutta heittäytymistä keskustelun syövereihin se ei estä. Hakkarainen uskoo jokaisen löytävän ajan myötä sellaisen roolin, jonka voi itse kokea luontevaksi.
– Parhaiten sosiaalisessa mediassa onnistuu, kun puhuu omalla äänellä eikä pitäydy tiukasti vain ministeriön virallisissa muotoiluissa. Viestin on syytä olla niiden kanssa linjassa, mutta speaking notes on lupa jättää syrjään ja tuoda rohkeasti mukaan myös omaa näkökulmaa. Virheitäkin saa tehdä.
Vaikka läpinäkyvyys lisääntyy, yksi asia säilyy muuttumattomana: osa hallitusten välisestä vuoropuhelusta käydään julkisuudelta piilossa myös jatkossa.
– Suljettujen ovien takana voidaan puhua niin suoraan kuin tarve vaatii. Onhan kyettävä pitämään huoli siitä, että omat näkökohdat ymmärretään oikein. Luottamuksellisuus on välttämätön työkalu sen varmistamiseksi.
Teksti: HEIKKI HAKALA
