Verkkouutiset

Juhana Vartiainen: Minä leikkaisin yritystukia neljä miljardia euroa

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan yritystukien leikkaaminen ei jäisi kokoomuksesta kiinni.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juhana Vartiainen sanoo, että jos yritystukien leikkaamisen suhteen olisi oikeasti haluttu tuloksia, ei pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi asettanut parlamentaarista työryhmää selvittämään asiaa.

– Yritystukiryhmän täysfloppi heikentää uskoani suomalaisen yhteiskunnan uudistumiskykyyn ylipäänsä. Helsingin Yliopistolta voidaan ottaa 80 miljoonaa mutta veronmaksaja tukee entiseen tapaan Itämeren juopporisteilyjä, maatalouden lomailua ja muuta järjetöntä, Vartiainen tviittaa.

Hän toteaa, että voisi itse leikata kaikki yritystuet, eli neljä miljardia euroa.

Vartiainen lähettää viestin hallituspuolueille.

– Kerrassaan mikään ei estä hallitusta päättämästä, että leikataan miljardi yritystuista. Kyllä me ne löydetään kun maali on annettu. Ei jää Kokoomuksesta kiinni. Parlamentarisointi oli alun perin vätyspäätös, Vartiainen toteaa.

Kansanedustaja arvostelee kovin sanoin työryhmän toimintaa.

– Erityisen pöyristyttävää oli, että tuen saajien edustajat oli valittu ”pysyviksi asiantuntijoiksi” ryhmään. Lisäksi useasta puolueesta oli ryhmään laitettu nimenomaan tukien puolustaja.

Juhana Vartiainen toteaa twitter-keskustelussa, että eri etujärjestöjen edustajien käyttö asiantuntijoina on edelleen vallitseva ajattelutapa niin valiokunnissa kuin Suomessa laajemminkin.

– Kysytään etujen saajilta tarvitaanko niitä. Osa suomalaista poliittista konsensuskulttuuria, joka näkee meidät suurena perheenä. Sinäkin kysyt lapseltasi, tarvitseeko hän lisää perunamuusia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)