Outo otus sähkölangoilla – katso kuvat

Maailman menoa

Share
PDFTulostaSähköposti
Helgøyn pikkusaarella Norjan länsirannikolla asuva 13-vuotias Marita Vestersjø Landsnes ei ollut uskoa silmiään, kun hän meni ulos tiistai-iltapäivänä. Talon vieressä kulkevalla sähkölinjalla ei tavalliseen tapaan sirkuttanutkaan parvi pikkulintuja, vaan sätki kymmeniä kiloja painava lammas.

Lammas roikkui sähkölangassa sarvestaan. Vaikka eläimen päätyminen korkeuksissa sijaitsevaan ahdinkoon tuntuu täydeltä mahdottomuudelta, kyläläisillä on todennäköisesti paikkansa pitävä teoria siitä, kuinka kaikki on tapahtunut.

- Ilmeisesti lammas on ollut vuoren rinteellä muun katraan kanssa syömässä ruohoa. Kyyristyessään se on juuttunut sarvestaan kiinni vaijeriin, joka tukee sähkölinjaa ylhäältä päin. Kun eläin on sätkinyt päästäkseen irti, se onkin liukunut alas vaijeria pitkin kuin köysiradalla ikään, selitys kuuluu.

Marita Vestersjø Landsnes kuvasi tapauksen ja kuvat julkaistiin Stavangerissa ilmestyvässä Aftenbladet-lehdessä ja sen verkkoversiossa.

Kuvia otti myös paikalle osunut saksalainen turistiryhmä, jonka kekseliäät jäsenet päästivät eläimen pälkähästä nokkelalla keinolla: he tekivät pitkään köyteen lasson, joka heitettiin lampaan vapaaseen sarveen ja hinasivat eläimen takaisin ylös vuoren rinteelle.

Tarinan mukaan elämänsä opetuksen saanut lammas kirmaa taas muun katraan mukana hyväkuntoisena.

Kuvia tapauksesta Aftenbladetin verkkosivuilla.

Kommentteja 0
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.