Eduskunnan varakkain: Vain 30 kansanedustajaa saisi firmani avaimet
Kirjoittanut SAMI METELINEN 26.07.2010 13:23
Viimeksi päivitetty 27.07.2010 07:51
Eero Lehti on Lehtiyhtymän ja Taloustutkimuksen perustaja ja omistaja, kauppatieteiden kunniatohtori, Keravan valtuuston puheenjohtaja ja kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja. Eero Lehti tokaisi viime viikolla SKAL:n tilaisuudessa MTV3:n Suomi-Areenassa, että on ehkä 30 kansanedustajaa, joille hän voisi firmansa avaimet antaa. Eduskunnan varakkaimmaksi arvioidun Lehden mielestä on siis noin 170 kollegaa, jotka eivät täytä hänen edellytyksiään yhtiöiden johtamisesta. Verkkouutisille Eero Lehti täsmentää, että edellytykset täyttävät kansanedustajat ovat "eri puolueista lähinnä niitä henkilöitä, joilla on omakohtaista johtamiskokemusta yrityspuolelta". Hän muistuttaa, ettei tunne kaikkia kansanedustajia. Riittävät valmiudet omaavia kansanedustajia löytyy Lehden mukaan kaikista puolueista - kahta lukuun ottamatta. Nimiä hän ei halua mainita. - Jokainen voi sitä arvioida, mitkä nämä kaksi puoluetta ovat. Puoluekanta nyky-yhteiskunnassa ei ole niin olennainen kuin liiketoiminnan ja ansaintalogiikan osaaminen, Eero Lehti sanoo. Lehden mukaan "eduskuntaan tulee aika paljon julkisen sektorin ihmisiä, jotka ovat tottuneet käyttämään rahaa, mutta ansaintapuoli on kyllä aika usein hakusessa". Menestymisen edellytykset Eero Lehden mielestä kansanedustajien heikko yritystoiminnan tuntemus on ongelma talouspoliittisessa päätöksenteossa. Hän nostaa esimerkiksi sosiaalidemokraattien esityksen pääomaveron muuttamisesta progressiiviseksi. - Jos siitä tehdään progressiivinen, sehän tukahduttaa niitä yrityksiä, joilla on parhaat menestymisen edellytykset. Se heikentää oman pääoman hankintaa ja sitä kautta kasvua,  Eero Lehti kritisoi. - Tämä on ollut erittäin kiusallista tämä pääomaverokeskustelu, koska se johtaa koko ajan siihen , että investoinnit siirtyvät tulevaisuuteen, koska verokohtelua ei tiedetä. Nimenomaan investointien tulokseen verokohtelu vaikuttaa ja silloin taantuma pitkittyy pelkästään tämän keskustelun johdosta.
Joomla components by Compojoom
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||











