Opiskelija huijasi mediaa Wikipedialla
Kirjoittanut ILPO KIURU 08.05.2009 20:20
Viimeksi päivitetty 12.05.2009 10:19
Irlantilainen opiskelija huijasi kansainvälistä mediaakin verkon tietosanakirja Wikipediaan lisäämällään kommentilla, joka koski ranskalaista säveltäjää Maurice Jarrea.Jarre kuoli maaliskuun lopulla. Kohta Jarren kuoleman jälkeen Wikipediaan ilmestyi hänen muistokirjoituksensa, joka sisälsi sitaatin. - Voisi sanoa, että elämäni on ollut kuin pitkä ääninauha. Musiikki oli elämäni, musiikki piti minut hengissä ja musiikista minut muistetaan kauan kuolemani jälkeen. Kun kuolen, päässäni soi viimeinen valssi, jonka vain minä itse voin kuulla, Jarren väitettiin sanoneen Wikipedian mukaan. Jarren sitaatti kulkeutui maailmalle sellaisten arvovaltaisten tiedotusvälineiden kautta kuin The Guardian, London Independent ja BBC:n verkkosivusto Music Magazine. Sitaattia lainasivat myös muun muassa australialaiset ja intialaiset lehdet. Keksitty sitaatti Sitaatti ei kuitenkaan ollut aito. Sen oli keksinyt 22-vuotias, Dublinin yliopistossa sosiologiaa ja taloutta oppiaineinaan lukeva opiskelija Shane Fitzgerald. Fitzgerald paljastaa nyt irlantilaisessa Irish Times -lehdessä, että hän laittoi sitaatin Wikipediaan tutkiakseen globalisaatiota. Hän sanoo halunneensa osoittaa, että journalistit käyttävät Internetiä ensisijaisena tietolähteenään ja että ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa nimenomaan Internetin välityksellä. Fitzgerald sanoo valinneensa Wikipedian, koska toimittajat käyttävät sitä paljon ja toisaalta kuka tahansa voi lisätä sinne kommenttejaan. Opiskelija sanoo järkyttyneensä kokeensa tuloksista: - En olettanut sitaatin kulkeutuvan niin kauas maailmalle. Odotin kyllä, että se ilmestyy erilaisiin blogeihin ja verkkosivustoille, mutta en uskonut laatulehtien lainaavan sitä, hän kertoo. Huijausteksti säilyi viikkoja Huijaus pysyi kuitenkin Wikipediassa viikkoja ennen kuin Fitzgerald itse lähetti lehdille mailia tarjoutuen kertomaan, että nämä olivat julkaisseet paikkansa pitämätöntä tietoa. - En usko, että huijausta olisi keksitty, ellen olisi itse kertonut siitä, hän arvelee. Vaikka sitaatti olikin jo viikolla poistettu laatulehdistä, useilla verkkosivustoilla se kuitenkin oli vielä loppuviikosta korjaamattomana. |









Irlantilainen opiskelija huijasi kansainvälistä mediaakin verkon tietosanakirja Wikipediaan lisäämällään kommentilla, joka koski ranskalaista säveltäjää Maurice Jarrea.