Verkkouutiset selvitti: Ovatko he perussuomalaisten tulevia kansanedustajia?
Kirjoittanut SUVI UUSITALO, JUHA-PEKKA TIKKA 18.06.2010 08:00
Viimeksi päivitetty 19.06.2010 12:35
Verkkouutiset selvitti, keistä perussuomalaisten jymyvaalivoitto voisi tehdä kansanedustajia. Eduskunnassa nähtäisiin aivan uuden kaltainen ryhmä. Tällä hetkellä perussuomalaisia on viisi. Yksi kiintoisimmista vaalipiireistä on Pirkanmaa. Perussuomalaisilla on toistaiseksi siellä nimettynä vasta kolmasosa ehdokkaista, eikä Pertti "Veltto" Virtanen ole ilmoittanut jatkohalustaan. Puolue saattaa Pirkanmaalla yltää kahteenkin paikkaan. Jo nimettyjen ehdokkaiden kärkinimi on Tiina Elovaara, 23, josta saattaisi tulla vaikka eduskunnan kuopus. Vahva nimi on kuntavaalien ääniharava sairaanhoitaja Laila Koskela. Sama pätee entiseen SMP:n kansanedustaja Lea Mäkipäähän, jos hän lähtee ehdolle.
Tiina Elovaara on liiketalouden opiskelija, Timo Soinin avustaja ja Tampereen valtuutettu. - Kärkiteemojani eduskuntavaaleissa ovat erityisesti koulutuspolitiikka ja EU-asiat, Tiina Elovaara sanoo Verkkouutisille. Nuori ehdokas uskoo läpimenoonsa, sillä muuten ei vaaleihin hänen mukaansa kannata lähteä. - Tavoitteena on tehdä mahdollisimman hyvä tulos. Ymmärrän kuitenkin miten paljon ääniä ja taloudellisia resursseja läpimeno vaatii. Budjettia on hahmoteltu, mutta omia panostuksia opiskelijana ei ole paljoa mahdollista laittaa. Katsotaan löytyykö rahoitusta tai muuta apua jostain, Elovaara sanoo. Timo Soinin vanavedessäVaalipiirit, joissa perussuomalaisten kannatus tuskin riittää kansanedustajan paikkaan, ovat Etelä-Savo ja Lappi. Myös muutamassa muussa piirissä ei vielä roimakaan kannatuksen lisäys riitä. HELSINKI: Maahanmuuttokriitikkona tunnetuksi tulleen Jussi Halla-ahon odotetaan tulevan valituksi. Toinen paikka puolueelle on tiukassa, sillä se vaatisi yhdeksän prosentin kannatusta kovasti kilpaillussa pääkaupungissa. UUSIMAA: Puolueen puheenjohtaja, euroedustaja Timo Soini kerännee äänipotin ja imaissee mukaansa kaksi tai jopa kolme perussuomalaista. Vahvimpana pidetään kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerneriä. Muihin varteenotettaviin nimiin kuuluvat ainakin kansanedustajaksi varapaikalta tullut piirin puheenjohtaja Pietari Jääskeläinen, 63, espoolainen atk-suunnittelija ja Suomen Sisun puheenjohtajanakin toiminut Teemu Lahtinen, 33, entinen tv-ankkuri Seppo Huhta, Espoon Seppo Sonkeri ja Arja Juvonen. Entä hyötyisikö eduskuntaryhmän pääsihteeri Jussi Niinistö sukunimestään? SATAKUNTA: Läpimenijän uskotaan olevan kankaanpääläinen rovasti-kirkkoherra Anssi Joutsenlahti, 67. Hän on SMP:n entinen kansanedustaja, joka sai 2007 vaaleissa peräti 4912 ääntä. KESKI-SUOMI: Kansanedustajan paikka on tiukassa. Jos se tulisi, on yksi läpimenijäehdokas eläkkeellä oleva 70-vuotias isännöitsijä, apulaistalousjohtaja ja valtuutettu Kauko Tuupainen. Hän on entinen pitkäaikainen demari, joka sai 2007 vaaleissa 899 ääntä. VARSINAIS-SUOMI: Muiden menestyksestä riippuen perussuomalaiset voivat saada yhden tai kaksi paikkaa. Heitä saattavat olla tunnettu laulaja-yrittäjä ja röntgenhoitaja Kike Elomaa, 54, ja Turun ainoa ps-valtuutettu, maahanmuuttoasioilla profiloitunut projektipäällikkö Maria Lohela, 32. POHJOIS-KARJALA: Perussuomalaiset taistelevat pienen vaalipiirin yhdestä paikasta niin vihreiden, SDP:n, kokoomus/kd:n kuin keskustankin kanssa. Jos kannatus riittäisi, on piirin puheenjohtaja, Joensuun kaupunginvaltuutettu, kuljetusalan yrittäjä ja perusmies Osmo Kokko vahva nimi. HÄME: Läpimenijä voi olla lahtelainen 37-vuotias valtuutettu Rami Lehto, joka työskentelee massa- ja voimalaboratoriossa. Varteenotettavia nimiä ovat myös SMP:n ex-kansanedustaja Mikko Vainion tytär Anne Louhelainen ja Orimattilan Sirkka-Liisa Papinaho. KYMI: Vaalipiiri on perussuomalaisten silmäterä, jossa Soini ja Halla-aho kävivät vappuna puhumassa. Puolue haaveilee pottia teollisuuspaikkakuntien pettyneistä SDP:n äänestäjistä. "Demarintappajana" vaalien nimi voi olla voikkaalainen paperimies Jari Lindström, 44. Entäpä ex-ministerin rouva Marja-Leena Leppänen, joka on perussuomalaisten naisten puheenjohtaja, tai Kotkan Juho Eerola? POHJOIS-SAVO: Veikko Vennamon vaalipiiristä pääsi 2007 läpi kokoomuksen avulla perussuomalainen kansanedustaja Pentti Oinonen, 58. Nyt Perus-Pentin, joka on aiemmin toiminut hierojana ja koneistajana, toivotaan tulevan valituksi omin voimin. OULU: Perussuomalaiset satsaavat tänne, kun keskusta jätti pohjoissuomalaiset pois puoluejohdostaan. Läpimenijä saattaa olla entinen SMP:n kansanedustaja Pentti Kettunen, 68, Kajaanista. Muihin koviin nimiin kuuluvat muhoslainen 46-vuotias FM Pirkko Mattila ja Oulun Ville Vähämäki. VAASA: Raimo Vistbackan luopuminen jättää ison aukon. Eduskuntapaikan säilyessä sen voi saada Kurikan YTK Vesa-Matti Saarakkala, 26, joka on Timo Soinin osa-aikainen kotimaan avustaja. Muita vahvoja nimiä ovat Reijo Hongisto, Vuokko Lahti ja entinen keskustalainen toimittaja Erkki Valtamäki.
Joomla components by Compojoom
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||












