Mäenpää: Talouskasvun eväät hämärän peitossa

Politiikka

Share
PDFTulostaSähköposti
mikko_maenpaa_220310_lehtikuva_markku_ulander
(Lehtikuva/Markku Ulander)
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on ennen hallituksen kehysriihtä huolissaan ennen kaikkea työttömyydestä ja koulutusrahoista.

STTK:n kannanotto tiistaina alkavaan hallituksen budjetin kehysriiheen tulee puheenjohtaja Mikko Mäenpään mukaan liittymään työttömyyteen, nuorisotyöttömyyteen ja koulutuksen määrärahoihin.

Järjestön kannanotto oli maanantaina vielä työn alla, eikä Mäenpää halunnut puhua tarkoista luvuista, mutta toisen palkansaajajärjestön SAK:n linjaukset ovat hänen mielestään ihan oikean suuntaisia. SAK vaati maanantaina työvoimapolitiikkaan ja koulutukseen lisää määrärahoja noin 200 miljoonaa euroa.

"Pitää hakea jotain ihan uutta"


STTK esitteli maanantaina linjauksiaan hallituksen ja työmarkkinäjärjestöjen tulevaa talouskasvu- ja työllisyysohjelmaa varten. Ohjelman tekemisestä sovittiin toissa viikolla, ja sen pitäisi olla valmis syyskuun puoliväliin mennessä.

- Meillä ei ole Suomessa tällä hetkellä yhteiskunnallisessa keskustelussa kovin selkeää kuvaa siitä, miten tuleva talouskasvu hoidetaan, Mäenpää selitti ohjelman taustoista.

STTK:n kannalta ohjelmassa on Mäenpään mukaan kolme lähtökohtaa. Ensinnäkin minkälaisiin tekijöihin tuleva talouskasvu tulee perustumaan, toiseksi miten julkisen talouden vaje hoidetaan pois päiväjärjestyksestä ja kolmanneksi miten työttömyyden ja erityisesti nuorityöttömyyden kasvu ehkäistään.

Mäenpää nosti esiin myös kysymyksen, onko vanhuuseläkeikärjan nostaminen vastaus kaikkiin ongelmiin.

- Meidän viesti on se, että yksistään sillä ei vastata mihinkään Suomen ongelmiin. Meidän pitää hakea jotain ihan uutta, hän painotti.

Ei paluuta tupoon


Mäenpää lisäsi, että talous- ja työllisyysohjelman kolmikantainen valmistelu ei tarkoita paluuta tupoon eikä sellaista edes tavoitella.

Hän kuitenkin muistutti, että Suomesta puuttuu tällä hetkellä työmarkkinajärjestelmä, josta olisi jonkinlainen konsensus. Lisäksi vastakkainasettelu on lisääntymässä työmarkkinoilla.

Ohjelmatyössä kannattaa Mäenpään mielestä nojautua Antti Tanskasen työryhmän linjauksiin ja hakea nille konkreettinen toteutumistapa. Ryhmän raportti talouskasvun edellytyksistä julkaistiin helmikuussa.

Eläkekysymyksissä Mäkinen korosti tarvetta saada aikaan pitkäaikainen ratkaisu. STTK on sitoutunut tavoitteseeen pidentää työuria ja myöhentää eläkkeellesiirtymisikää kolmella vuodella.









Kommentteja 1
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 Teekoo  
Hehe 22.03.2010 17:22
vai on talouskasvu hämärän peitossa. Niin se pöljille käy, kun kaikki, millä tienataan, myydään ja kaikki cash on tuhlattu. Jäljellä ei ole kuin verotulot ja niillä ei talous kasva.