"Ei erorahaa nyt eikä jatkossakaan"
Kirjoittanut RS 19.03.2010 15:20
Viimeksi päivitetty 19.03.2010 19:49
- Meillä on tarkat lainsäädäntöön ja työehtosopimuksiin perustuvat irtisanomissäännökset. Lisäksi työttömyysturva hoidetaan kollektiivisesti, hän painottaa. AKT ja Satamaoperaattorit hyväksyivät valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesityksen perjantaina. Inkeroisen mukaan hyväksytyn sovintoesityksen sisällössä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi tai jolla voisi perustella koko maan viennin pysäyttämistä. -Palkankorotukset vastaavat autoliikenteen sopimusta ja mm. alan irtisanomisaikoihin tuli pieniä tarkennuksia. Irtisanomisrahaa ratkaisu ei sisällä, mutta sopimus tuo alalle pelisäännöt vuonna 2008 sovitun muutosturvarahaston käytöstä. Ahtaajien palkkoja korotetaan huhtikuun alussa 0,6, lokakuun alussa 0,7 ja vuoden 2011 huhtikuussa 0,6 prosentilla. Vuoden 2011 joulukuussa palkkoja korotetaan neljän keskeisen teollisuusalan yleiskorotusten keskiarvoa vastaavasti. Vahingot eivät suhteessa tavoiteltuihin etuihin EK laskee, että yli kahden viikon lakko aiheutti yrityksille ja koko kansantaloudelle huomattavia tappiota. Päiväviennin arvo on noin 110 miljoonaa euroa. Osa yrityksistä kärsii pysyviä asiakkuuksien menetyksiä. - Vajaan 3000 ahtaajan aiheuttamat vahingot eivät ole missään suhteessa lakolla tavoiteltuihin etuihin verrattuna. Viennin pysäyttäminen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa osoittaa täydellistä piittaamattomuutta kansankunnan hyvinvoinnista. Inkeroinen vaatiikin vakavaa pelisääntökeskustelua työrauha- ja sovittelujärjestelmän tehostamiseksi- Yhteiskunta on käytännössä aseeton AKT:n lakon tapaisten työtaistelujen edessä. Pelisäännöt muutosturvarahan käytölle Vuoden 2008 ahtausalan työehtosopimuksessa sovittiin ns. muutosturvarahastosta, jonka säännöistä ei kuitenkaan päästy osapuolten välillä ratkaisuun. Nyt sovittujen pelisääntöjen mukaan muutosturvarahastoa käytetään, jos paikallisissa sopeuttamisneuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen tarvittavista toimenpiteistä. Työnantaja voi hakea muutosturvarahastosta vakuudetonta korotonta lainaa käytettäväksi paikallisiin työllistämishankkeisiin. Mikäli paikallisissa neuvotteluissa ei päästä sopimukseen irtisanomistapauksissa työntekijän uudelleen työllistymiseen tähtäävistä toimista, sopimus tuo irtisanomisaikoihin työsuhteen pituudesta riippuen 14 päivän-kahden kuukauden pidennyksen. Kahden kuukauden pidennys edellyttää yli 12 vuoden työsuhdetta. Pidennettyä irtisanomisaikaa voi käyttää kouluttautumiseen, jolloin ei ole työvelvoitetta. Lisäksi teknologia- ja metsäteollisuuden sopimuksen mukaiset pienet irtisanomisiin liittyvät muutokset tulevat myös ahtausalalle. Nämä merkitsevät sitä, että työllistymisvapaita lisätään enintään viidellä päivällä. Ne käytetään työllistymisohjelman mukaisesti aikuiskoulutukseen, harjoitteluun ja työssä oppimiseen. Jos irtisanottu työllistyy irtisanomisaikana muualle ja lähtee ennen irtisanomisajan päättymistä, hän saa koko irtisanomisajan palkan. Alihankintaan ei muutoksia Satamissa alihankintaa koskevat käytännöt eivät EK:n mukaan muutu. Jos joissakin töissä on aikaisemmin vakiintuneesti noudatettu alihankkijayrityksen työehtosopimusta, käytäntö jatkuu edelleen. Tällaisia töitä ovat nykyisin mm. satamien sisäiset kuljetukset, työkoneiden huollot, konttien korjaukset ja siivous. Â
Â
Joomla components by Compojoom
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||











