Kansanedustaja ehdottaa: Viina pois huvipuistoista ja yöanniskelu kiellettävä

Politiikka

Share
PDFTulostaSähköposti
tuula_vaatainen_sdpKansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) haluaa tiukentaa alkoholin anniskeluoikeuksia.

Eduskunnalle jättämässään lakialoitteessa hän ehdottaa alkoholilakia muutettavaksi siten, että harkinnanvarainen mahdollisuus jatkaa alkoholin anniskelua kello 01.30 jälkeen poistuu, sekä siten, että alkoholin anniskelu lasten ja nuorten suosimissa tiloissa tulee kielletyksi.

Perusteena lakialoitteelle on alkoholin terveydellisten ja sosiaalisten haittojen hillitseminen tarjontaan vaikuttamalla.

Alkoholin haittoja ei ole pystytty häenn mukaansa valistuksen avulla hillitsemään. Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana esimerkiksi alkoholikuolemat ovat kaksinkertaistuneet.

- Nykylaissa pääsääntönä on, että alkoholin anniskelun tulee loppua kello puoli kahdelta yöllä. Jatkoanniskeluajan myöntämisestä kolmeen tai neljään yöllä on kuitenkin tullut maan tapa poikkeustapauksen sijaan. Alkoholiasiantuntijoiden mukaan ennen kaikkea humalahakuinen juominen johtaa alkoholin haittoihin. Puoli kahden jälkeen juominen on juuri humalahakuista.

- Alkoholin haitoista 2000 alkoholikuolemaa vuodessa ovat jäävuoren huippu. Taustalla on paljon laajemmin ihmisiin vaikuttava terveydellisten, ja sosiaalisten ongelmien verkko. Tilastojen valossa näyttää, että alkoholin haitat vain kasvat Suomessa, Tuula Väätäinen perustelee.

Väätäistä kauhistuttaa alkoholin anniskelu myös nuorten suosimissa paikoissa. Hän kieltäisi näissäkin paikoissa anniskelun. Nykyään luvat ovat harkinnanvaraisia.

- Useissa lasten ja nuorten suosimissa kohteissa ja tilaisuuksissa, kuten huvipuistoissa, alkoholia tästä syystä anniskellaan. Tällaisiin tiloihin ja tilaisuuksiin liittyy lasten maalioppimista, ja kaikki alkoholinkäyttö ei ole niissä asiallista. Eikö meidän aikuisten pitäisi pystyä pidättäytymään alkoholista esimerkiksi huvipuistoissa? Väätäinen kysyy.

Kommentteja 17
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 Esko V  
Hyvä että meistä huolehditaan! 12.03.2010 15:22
Hienoa että Suomessa on politikkoja, jotka pitävät huolen kansalaisista ja heidän hyvinvoinnista! Tämä aloite tekee Suomesta varmasti paremman paikan elää!
 tapajuoppo  
Ei hyvää päivää 12.03.2010 15:22
Entäs jos samantien aloitetaan kieltolaki uudelleen?

Sovittaskos ihmiset nyt niin että kukaan ei enää äänestää SDP:tä ensi vaaleissa. Siltä porukalta tulee sen verta kuningasideoita jatkuval syötöl.

 Baarielämää nähnyt  
Mitähän näilläki päässä liikkuu? 12.03.2010 15:22
"Puoli kahden jälkeen juominen on juuri humalahakuista."

Taas on kaivettu kukkahatut kaapista ja mutulla puhutaan mukapäteviä. Humalahakuinen juominen sijoittuu nimenomaan päivälle, pahimmat deekut on yleensä yhdeksän aikaan valmiina ensimmäisenä aukeavan kuppilan ovella. Iltaisin taas kyseessä on paljon useammin juhlinta. Kieltäminen nyt ei ole koskaan toiminut missään.

Nimenomaanhan se tuntuu olevan nimenomaan se alkoholin rajoittaminen, joka saa aikaan sen "nyt viimein kun saa nii vedetään kunnolla" -meiningin nuorissa.. ja siitähän se idea yleensä sitten lähteekin.

Kannattaisi miettiä sen hyysäämisen lopettamista niin saatettaisiin saada normaalia suhtautumista alkoholiin tähänkin maahan.

 Madman  
Nyt juma**uta oikeesti! 12.03.2010 15:23
Mistä näitä kukkahattutätejä ilmestyy kansaa edustamaan? Ikävää, että joutuu potemaan näin isoa häpeää näistä "edustajista". Asiaan on oltava jokin muukin keino. Kansan vihat saa toki näinkin niskaansa.
 Henri Heikkinen  
Onko holhousinnolla rajaa? 12.03.2010 15:23
Ei taida demarinaisten holhousinnolla olla rajaa?!

Jollekin voi olla ilmeisesti käsittämätön ajatus, että yksi olut huvipuistossa hellepäivänä voi oikeasti maistua varsin mainiolle.

Jollekin selkeät syy-seuraussushteet ovat ilmeisesti mahdottomia hahmottaa? Humalahakuiseen juomiseen ei ole millään rajoituksilla merkitystä - ongelmakäyttäjät kyllä saavat aina ne känninsä vedettyä, vaikka sitten lasolilla, kun taas normaalien ihmisten normaali kanssakäyminen vaikeutuu entisestään.

 ?  
... 12.03.2010 15:23
ja onkohan se parempi että ihmiset menevät kännäämään kotia sen loppuyön, siellä ei kukaan sitä sekoilua pääse valovaan kuten baareissa. ja erinäisiin tapahtumiin kun mennään hirveillä pohjilla pikkupullotaskussa anniskelun puuttuessa ei varmasti toiminta muutu siistimmäksi. kyllähän alkoholi aiheuttaa terveyshaittoja ja sosiaalisia ongelmia mutta esimerkkejä on siitäkin miten hyvin kieltäminen rajoittaa ongelmia, jostain 1900-luvun alkupuolelta eikös, taisi mennä ongelmat vähän toiseen suuntaan sillä linjalla?
 Mari  
Janoiset ja nälkäiset ravitaan? 12.03.2010 15:23
Niin, herättäjäjuhlat taitaakin olla ainoa yleisötapahtuma, missä ei vielä ole oluttelttaa. ;o)
 JJOP  
Alkoholin tiukentaminen 12.03.2010 15:24
Taas nousee ensimmäisenä mieleen että ajatuksena hyvä, mutta tuleeko toimimaan? Kyllä se alkoholin myyntiä vähentää ja siten yrittäjän tuloja ja verorahojen kertymistä. Ehkä yksilöillä vähentää juomista mutta pitää kuitenkin muistaa että asumme suomessa jossa on valitettavasti tapana juoda sitä alkoholia sitten vaikka baarin jälkeen kotona jos sieltä sitä ei saa tarpeeksi myöhään asti, eli kori kaljaa kotiin odottaan ja baaristahan lähdetään sillon kun tarjoilukin loppuu. Tämä siis lisää järjestyshäiriöitä yksityisasunnoissa oman järjenkäytön mukaan jos ihmiset eivät saa sitä yhdessä vietettyä aikaa alkoholin ääressä baarissa viettää, niin sitten sitä vietetään muualla joka on useasti toisen koti.
 tomi  
tietysti kannatetaan :Dd 12.03.2010 15:24
Niinpä niin, alkoholivero vähenisi valtion varoista, mistä valtio nyhtäisi nekin menetetyt rahat? Siivoojien palkasta?
 kaimaani  
12.03.2010 15:24
Etovaa holhousta! ...eli kannatetaan sitä että jäädään kotiin ryyppäämään sen sijaan, että kannettaisi nekin rahat hyödyttämään elinkeinoelämää ravintoloihin joissa alkoholinkäyttöä sentään valvotaan. Koska nämä demarit tajuavat, että päiväristeily Tallinnaan maksaa noin 10€ ja matkaa on 40km!