Lindénin yllätys: Yleisradiomaksu jäihin

Politiikka

Share
PDFTulostaSähköposti
linden_suvi_11032010_lehtikuva_vesa_moilanen
(Lehtikuva/Vesa Moilanen)
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) ei aio viedä Yleisradion rahoitus- ja hallintouudistusta eteenpäin, vaan se jää seuraavan hallituksen päätettäväksi.

Lindénin mukaan päätöksen takana on kaksi syytä. Yleisradiomaksun kompensaatiota pohtinut sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ei ole Lindénin mielestä kyennyt löytämään sellaista mallia, jolla turvattaisiin sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Toinen syy on poliittinen. Hallintomallin uudistamiseen ei ole löytynyt tukea SDP:ltä. Se on vastustanut mallia, jossa Ylen toimintaa arvioisi ulkopuolinen viestinnän julkisen palvelun neuvosto.

Lindén sanoo keskustelleen asiasta viimeksi keskiviikkona SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman kanssa ja asia tuli selväksi: tukea hallinnon uudistamiselle ei löydy hallituksen linjaamalla tavalla.

- Olemme tilanteessa, jossa rahoitusjärjestelmän uudistuksen epäkohtiin ei ole löytynyt ratkaisua ja Ylen kokonaisuudistukselle ei löydy laajaa parlamentaarista tukea. Viestintäpolitiikan näkökulmasta minulle olisi mahdotonta viedä eteenpäin uudistusta, joka ei edistä moniarvoista viestintää, Lindén sanoo Verkkouutisille. Tällä linjauksella on myös kokoomuksen koko ministeriryhmän tuki.

Lindén katsookin, että Yle-uudistuksen valmistelua on parasta jatkaa ministeriössä ja tarvittavat päätökset hallinnon- ja rahoituksen uudistamisesta tehtäisiin seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

"Budjettirahoitus sosiaalisesti oikeudenmukaisin"

Lindénin linjaus merkitsee, ettei paljon kohuttu yleisradiomaksu tule voimaan, vaan vanha televisiolupamaksu säilyy.

Yleisradiomaksun taso olisi asettunut 190-195 euron tuntumaan vuonna 2012 ja sitä olisi maksanut jokainen suomalainen kotitalous riippumatta siitä, omistaako se television ja katsooko Yleisradion ohjelmia. Nykyinen tv-lupa on 231 euroa, ja sitä maksavat television käyttäjät.

- Ylen rahoitus on turvattu myös nykyisellä televisiomaksujärjestelmällä. Se on suhteellisen hyvin toimiva, ja se kykenee vielä turvaamaan rahoituksen. Pitkäikäinen se ei ole, mutta vielä toimiva, Lindén sanoo.

Ministeri itse kannattaa Ylen rahoittamista suoraan budjetista.

- Kaiken vastasanotetun palautteen perustella, olen sitä mieltä, että Ylen rahoittaminen valtion budjetista olisi pitkällä tähtäimellä sosiaalisesti oikeudenmukaisin ratkaisu. Ymmärrän budjettirahoitteisuuden haasteet, mutta budjettirahoitteisuus parhaiten ja yksinkertaisimmin ottaa huomioon kansalaisten elämäntilanteen.

Hän muistuttaa, että kaikilta perittävä samansuuruinen Yleisradiomaksu ei olisi esimerkiksi huomioinut lainkaan tuloeroja.

Budjettirahoitus on saanut tukea myös kaupalliselta medialta.

 

 

Lue lisää
Yleisradiomaksun isä: Katainen ei huuda nyt hallelujaa

 

Kommentteja 14
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 Kiero se on  
Poliittinen peruste 11.03.2010 14:09
Eiköhän se ollut niin, että odotetaan vaalien ohi, ennen kuin tämä lasti kipataan kansalaisen niskaan.
 Tapio Peltonen  
Aprillipilaa? 11.03.2010 14:09
Ei Lindén ole tähän mennessä tuonut esille mediamaksun sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, joka on sen räikein vääryys, vaan puolustellut että korotetaan sitten toimeentulotukia tms.

Kuulostaa ankalta.

 Joonas  
11.03.2010 14:10
Ihmetyttää, miksi ylipäätään lähtivät harkitsemaan tuota tasavero-ratkaisua, kun alusta alkaen on ollut selvää, että 200e lovi esim. opiskelijabudjettiin ei tulisi kysymykseenkään?

Budjettirahoitus on mielestäni oikea ratkaisu. Vielä kun ymmärtäisivät rahoittaa sillä pelkästään verkon ylläpidon sekä yhden (1) TV-kanavan ja yhden (1) radiokanavan. Loput ylen kanavista voisi kaupallistaa ja surutta lopettaa, mikäli riittävää rahoitusta ko. kanaville ei löydy.

 Heikki K  
Budjetista realistisin 11.03.2010 16:40
Kaikkein paras olisi, kun ne maksaisivat, jotka käyttävät. Eli Ylen kanavia katsottaisiin tv-kortilla.

Se voi olla hieman hankalaa nykyisten laitteiden kohdalla ja vanhempien ihmisten osalta. Ylen kannalta tietysti pelottaa, että vain harva katsoisi Yleä (sattuneesta syystÄ) Siksipä budjettirahoitus on realistinen vaihtoehto. Siinä vain on oltava tiukka. Ylehän yrittää kasvaa ja pullistella, jonka vuoksi kustannuksilla ei tahdo olla ylärajaa.

 exduunari  
taktikointia 11.03.2010 16:40
Kenen takia ihmiset saavat yleverolaskun käteen tuskin tulee valittua eduskuntaan kovin helposti enää. Poliittinen itsemurha toisin sanoen. Tällä hetkellä muutamat jampat miettii pääkuumana miten tämä kuumaperuna lätkäistään kansan maksettavaksi ilman että oma poliittinen ura vaarantuu liian paljon. Tietysti perinteinen syntipukki sekä innokas tyhmä apuri tulevat ensimmäisenä mieleen. Omasta puolesta yle pitäisi pienentää reilusti jotta olisi suhteessa asukaslukuun.
 K.H  
hyvä hyvä 11.03.2010 16:41
säilyttäisivät nykyisen tv-lupamaksun, lakkauttaisi ruotsinkieliset ohjelmat (ruotsinkielisiä maassamme on kuitenkin alle 10%) miksi vähemmistölle pitäisi olla omat kalliit kanavat mistä muu kansa maksaa? johan olemme digi ajassa, ylen kanavat maksukortille tai ohjelmat nettikaupasta ostettaviksi - maksat mitä katsot, niin johan alkaisi löytyä ohjelmistosta karsittavaa tilausten pohjalta. tai miksi ei tehdä yle:stä mainos tv:tä jonka johdosta kaikki tulot saataisi mainoksista. kaikista medialaitteista ja niiden käytöstä maksamme jo veroa joka kuukausi/oston yhteydessä. käsittämätön tuo media maksu on, vihdoin joku eduskunnassa ymmärtää senkin. seuraavissa vaaleissa ääneni menee ainakin edustajalle joka on mediamaksua vastaan!
 Tuomas  
Rohkeus petti 11.03.2010 16:41
Lindenillä ei sitten ollut kanttia pistää hommaa eteenpäin vaalien alla, olisi vaikka voinut joutua vastuuseen äänestäjille. Tämmöiset on parempi tehdä vaalien jälkeen kun ei ole mitään pelkoa seuraamuksista.
 Juuso  
Käsittämätön tuuliviiri 11.03.2010 16:42
Tuon peruuttaminen sovittu hallituksessa jo viikko sitten ja sen jälkeen Lindén jakanut haastatteluita harva se päivä 'sopivasta' ylemaksun tasosta jne.

Nyt sit onkin budjettirahoituksen kannalla - niin se takki kääntyy 180 astetta ja ei tunnu missään.

 E. Perälä  
Erävoitto taistelijoille 11.03.2010 16:43
Mielenkiintoinen takinkääntö.

Varsinainen taistelu alkaa nyt: tämä olikin yksi järjettömimpiä aloitteita nykyhallitukselta, mutta näitä kukkasia sielä on tullut muitakin (mm. se naisten kansalaispalvelus vaippoja vaihtaen orjatyönä ½ vuotta... eikä siis tosiaankaan, että naiset tekisivät armeijapalveluksen tai vastaavan).

 HM  
Halleluja! 11.03.2010 16:43
Onko rienaus ja riettaus, jota viihteenä kansalle tarjotaan "eduskunnan radion" eli Oy Yleisradio Ab:n toimesta todella "JULKISTA PALVELUA?" Eikö suutari voisi pysyä lestissään ja tuottaa merisäätä ja välttämättömäksi katsomaansa valtionpropagandaa. Jaa, että kuuntelijat ja katsojat kaikkoaisivat? No, ei julkisilla varoilla VOI eikä SAA tuottaa soopaa, joka sitä haluaa; maksakoot itse.