Katainen torjuu keskustan irtioton perustuslakiuudistuksesta
Kirjoittanut RS 10.03.2010 20:51
Viimeksi päivitetty 10.03.2010 21:12
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi MTV3:n uutisissa, että puolue pitää kiinni myös keskustan allekirjoittamasta mietinnöstä. Kataisen mielestä mietintö on kokonaisuus, jonka kokoomus on hyväksynyt: yhden kohdan muuttaminen voi johtaa myös muiden jo sovittujen kohtien muuttamiseen. Hän arveli, että jos mietintöä lähdetään vielä korjailemaan, niin koko perustuslain uudistaminen lykkääntyy vuosien päähän. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin allekirjoittamassa lausunnossa keskusta haluaa säilyttää nykyisellään presidentin oikeuden lähettää ja kutsua kotiin kriisinhallintajoukot. Mietinnössä presidentin ja valtioneuvoston mahdollisen kiistan kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä tai kotiin kutsumisesta voittaisi valtioneuvosto, jos sillä olisi eduskunnan tuki takanaan. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma kiitteli tuoreeltaan keskustan uutta linjausta. - Demarit on ollut koko ajan sillä kannalla, että kun suomalaisia sotilaita lähetetään ulkomaille, niin viimekätinen päätöksentekijä on presidentti, Heinäluoma sanoi MTV3:lle. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari  |
||||









