Pitkäaikainen kannabiksen käyttö yhteydessä psykooseihin

Tiede

Share
PDFTulostaSähköposti
kannabis_081007_afp_lehtikuva_
(AFP/Lehtikuva)
Australialaistutkijat ovat saaneet lisää näyttöä kannabiksen ja psykoosien yhteydestä, Uutispalvelu Duodecim kertoo.

Tutkijoiden Archives of General Psychiatry -lehdessä julkaisemat tulokset osoittavat psykoosien ja aistiharhojen riskin suurentuneeksi nuorilla, jotka ovat käyttäneet kannabista pitkään ja aloittaneet varhain.

Tutkimukseen osallistui 3 800 vuosina 1981-1984 syntynyttä miestä ja naista, joilta kaksikymppisenä kysyttiin kannabiksen käytöstä. Psykiatrisissa haastatteluissa 65 osallistujaa sai psykoosidiagnoosin, kuten skitsofrenian. Jonkinlaisia aistiharhoja oli ollut 233:lla.

Osallistujat, jotka olivat käyttäneet kannabista ensimmäisen kerran yli kuusi vuotta aikaisemmin olivat sairastuneet psykoosiin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin henkilöt, jotka eivät olleet kokeilleet kannabista. Heillä oli myös enemmän aistiharhoja.

Tulosten varmistamiseksi tutkijat tekivät samat analyysit 228 sisarusparille ja havaitsivat yhteyksien pysyvän pääpiirteittäin samoina. Näin ollen ne eivät todennäköisesti johdu geneettisistä tai kasvuympäristöön liittyvistä seikoista.

Tutkijat havaitsivat lisäksi, että osallistujat, jotka olivat kokeneet aistiharhoja nuorena myös alkoivat käyttää kannabista muita todennäköisemmin. Luultavasti kannabis suurentaakin heidän jo valmiiksi suurta psykoosiriskiä, tutkijat kirjoittavat.

Osallistujista 18 prosenttia oli käyttänyt kannabista ensimmäisen kerran kolmisen vuotta aikaisemmin. Noin 16 prosenttia kertoi kokeilleensa sitä jo 4-5 vuotta sitten ja 14 prosenttia ainakin kuusi vuotta sitten ollessaan noin 15-vuotiaita tai nuorempia.

Kommentteja 9
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 Nokkava  
Totta mutta... 04.03.2010 08:44
Psykoosiriskistä on tiedetty kauan, joten tämä ei ole uutta auringon alla. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että esimerkiksi alkoholin aiheuttama psykoosiriski on kannabista suurempi. Lisäksi useat lääkkeet (erityisesti opiaattipohjaiset kipulääkkeet) lisäävät psykoosiriskiä.
 perusjuoppo  
päihteitä alaikäisille ? 04.03.2010 08:44
Onko tuossa muka jotain yllättävää että lapsena (alaikäisenä) aloitettu päihteidenkäyttö aiheuttaa ongelmia kuten laukaisee psykoosin.

Alkoholin on todettu monissa tutkimuksissa tekevän täysin saman, ainoastaan riski on moninkertaisesti suurempi alkoholilla kuin kannabiksella. Miksi tästä ei raportoida ja uutisoida näyttävästi.

Kaikki päihteet ovat pahasta ja mitä nuorempana päihteidenkäyttö alkaa sen suuremmat terveydelliset riskit.

 zaqq  
Laki puuttuu. 04.03.2010 08:45
Kyllä suomessa on jo kriittiset ajat kannabiksen suhteen.

Jos kannabista ei laillista niin katukauppiaat pilaavat meidän nuoren sukupolven aivot.

Todella pelottavaa.....ikärajaksi 18v ja myynti vain alkoihin tai apteekkiin.

Kirkot ovat aikansa edellä pyrkiessään laillistamaan kannabiksen, ja ovat tajunneet asian vakavuuden sekä todellisen tilanteen.

 Thomas L.  
Opetus 04.03.2010 08:46
Tarinan opetus: Älä käytä kannabista 14-vuotiaana.

Näin vertauksen vuoksi, uskoisitteko että tuplaantunut psykoosinriski on pahinta mitä tapahtuu, jos käyttää päivittäin alkoholia humaltavan annoksen 14-21 vuotiaana?

 Hoitsu  
Kohtuus kaikessa 04.03.2010 08:48
Täytyy pitää mielessä, että tämä laillinen huume, alkoholi, aiheuttaa myös alkoholipsykoosia, josta eräs muoto on delirium tremens, eli kansanomaisesti juoppohulluus.
 Jooh  
05.03.2010 15:04
Lainaus toisaalta: "Ongelmallista on myös se, että psykoosi nähdään itse saatanana, vaikka psykoosi vaikuttais itse asiassa olevan paskaa täyteen sullotun mielen normaalia, vaikkakin rajua, paranemisprosessia"
 Antti Laine  
05.03.2010 21:03
"Näin ollen ne eivät todennäköisesti johdu geneettisistä tai kasvuympäristöön liittyvistä seikoista." Mihin unohtui uutisesta se, että kun otettiin huomioon vanhempien mielenterveysongelmat, yhteys lähes katosi. Luottamusvälin alaraja yli 6 vuotta käyttäneillä mielenterveysongelmien vetosuhteelle oli tällöin 1,002; siis 2 promillea todennäköisemmin mielenterveysongelmia kuin verrokeilla. Vielä kun otetaan huomioon se, että vähemmän kuin 6 vuotta käyttäneillä ei yhteyttä ollut, ja kuten uutisessa mainittiinkin tutkimuksessa todetun, kannabis todennäköisesti vain suurentaa jo valmiiksi suurta psykoosiriskiä, pitäisi otsikon olla päinvastoin: mielenterveyshäiriöt ovat yhteydessä teini-iässä aloitettuun kannabiksen käyttöön.
 psfh  
07.03.2010 17:30
Eikö sitä psykoosia kenestäkään muka kukaan huomannut ennen jotain erityistä "haastattelua"?

Ja kuinka sattuivatkin juuri haastattelemaan psykoosin ollessa päällä, ja vieläpä sellaisen psykoosin, jota ei kukaan ulkopuolinen edes psykoosiksi ollut huomannut. Hullu, joka ei erotu käytöksellään muista, mutta on psykoosissa, kun haastatellaan tarpeeksi ja - erityisesti - sopivilla kysymyksillä. "Tuntuuko sinusta joskus, että joku katsoo sinua tarkkaan?"

"Ahdistaako sinua joskus suuret ihmisJoukot, poliisit ja huumekoirat perässäsi, jos olet käyttänyt juuri kannabista?"

Ja sellaista yleistä. Laittaa vaikka parisataa kysymystä nippuun, niin kyllä sieltä psykoosi-tuntemusta löytyy sopivilla kysymyksillä joka ihmisestä jonkin verran, vaikka nuo tapahtumat ja tuntemukset eivät aina ehkä olisi edes samalta vuosikymmeneltä.

 Miika Pelli  
kannabis on psykootti 13.03.2010 21:35
kannabisksen haluttu vaikutus perustuu juurikin sen hallusinogeeniseen ominaisuuteen, psykoottiseen. ja vaikuttavan aineen thc:n aiheuttama tila on psykoosi, kuten esim tuhat kertaa voimakkaamman psykootin lsd:n.