Monen on pienennettävä lihan kulutustaan
Kirjoittanut RUOKATIETO-IA 08.02.2010 18:12
Viimeksi päivitetty 08.02.2010 18:13
Maailman kasvava väestö voidaan ruokkia nykyistä kestävämmillä ruuan tuotantomenetelmillä myös vuonna 2050, tutkijat saksalaisesta Potsdam Institute for Climate Impact Research -tutkimuslaitoksesta arvioivat. Monen on pienennettävä esimerkiksi lihan kulutustaan, mutta eettisesti kasvatettua lihaa voidaan silti syödä kolmisen kertaa viikossa.Raportissa todetaan, että maailmanlaajuisen kestävän ruokatalouden saavuttamiseksi eläinproteiinin osuuden kaikesta syödystä proteiinista pitää laskea nykyisestä keskimäärin 38 prosentista 30 prosenttiin. Näin ruokaa lasketaan riittävän arvioiden mukaan nykyisestä noin kuudesta miljardista jopa yhdeksään miljardiin ihmiseen kasvavalle väestölle. Suhteellisen pieni prosentuaalinen muutos lihankulutuksessa vapauttaisi miljoonia hehtaareita peltoa ja laidunta muuhun tuotantoon, supistaa kasvihuonekaasupäästöjä ja vähentää lihan tehotuotannon tarvetta. Tällä hetkellä ihmiskunta kasvattaa lihakseen noin 60 miljardia eläintä vuodessa. Jos nykymeno jatkuu, eläinmäärän arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Tarvitaan myös kestävämpää tutkimusta Potsdamin ilmastovaikutuksia tutkivan instituutin raportti suosittelee myös siirtymistä luomutuotantoon, mikä vähentäisi maaperän eroosiota ja lisäisi luonnon monimuotoisuutta. Myös maataloustutkimusta tulisi suunnata tavanomaisesta tuotannosta kohti kestävää kehitystä edistäviä tuotantomenetelmiä. Tutkimuksen tilasivat kansalaisjärjestöt Friends of the Earth ja Compassion in World Farming. Ne pyysivät mallia, jolla ruoka saadaan riittämään samalla kun ruuantuotannon ympäristövaikutuksia voidaan pienentää, eläinten hyvinvointia parantaa, maapallon tärkeimpiä luontokohteita kuten trooppisia metsiä suojella sekä tasata joissain maailman osissa vallitsevaa ylipaino-ongelmaa ja toisia osia vaivaavaa aliravitsemusta. Tutkijoiden mukaan vaihtoehdot riittävän ruuan ja energian takaamiseen maailman kaikille ihmisille laajenevat edelleen, jos kehittyneiden maiden kansalaiset alkavat syödä terveellisemmin ja kasvispitoisemmin. Bioenergian tuotantotavoitteita tulisi raportin mukaan arvioida uudelleen ja pienentää. |









Maailman kasvava väestö voidaan ruokkia nykyistä kestävämmillä ruuan tuotantomenetelmillä myös vuonna 2050, tutkijat saksalaisesta Potsdam Institute for Climate Impact Research -tutkimuslaitoksesta arvioivat. Monen on pienennettävä esimerkiksi lihan kulutustaan, mutta eettisesti kasvatettua lihaa voidaan silti syödä kolmisen kertaa viikossa.