Eurootikko: Turuilta ja toreilta

Blogit

Share
PDFTulostaSähköposti
Eurootikko on euroasioita harrastava toimittaja, joka pähkäilee blogissaan kesäkuuhun saakka EU-vaalien koukeroita.
Viimeisiä eurovaaliehdokkaita kerätään. Kokoomuksella lista on yhtä vaille täynnä. Vihreillä ehdokkaita on vasta tusina, mutta yksi meppi ja kolme kansanedustajaa on kelpo sarja. Vertailun vuoksi demarien viidentoista ehdokkaan joukossa on neljä kansanedustajaa.

Keskustassa on huolta: ehdokkaita on saman verran kuin vihreillä ja lista vaatimaton: kaksi meppiä ja yksi kansanedustaja. Jos lasketaan pisteet, niin Kokoomus on ykkönen kuudella piste-ehdokkaalla. Kokoomuksen ehdokkaista meppejä on peräti viisi, kansanedustajia yksi – kuusi pistettä ja voitto kotiin. Perää pitää keskusta kolmella pisteellä.

Pinnallista pistelaskua, myönnetään. Ehdokkaissa on entisiä kansanedustajia ja muita yhteiskunnallisesti ansioituneita henkilöitä. Kaikilla puolueilla on myös joukko päteviä Eurooppa-asiantuntijoita, jotka ovat edukseen ainakin vaalikinkereissä, vaikkeivät ääniä keräisikään.

Bryssel houkuttaa asiantuntijoita, alan harrastajia ja entisiä kansanedustajia, joille eurovaalit ovat ehkä avuksi tulevassa eduskuntakampanjassakin. 

Listojen täydentämiseen on aikaa vajaa kuukausi ja viimeisiä suostumuksia haetaan vielä kalkkiviivoilla. Kokoomuksella on hyvät mahdollisuudet saada ehyt lista kasaan jo maaliskuussa. Toinen juttu on se, kuka on viimeinen ehdokas.

Tietäjät Turun torilta osaavat veikata, että tässä juoksussa se ei ole ainakaan Ilkka Kanerva. Iken mittava ja tehokas vaaliorganisaatio ei nimittäin kuulemma ole osoittanut minkäänlaisia elon merkkejä. Kuka sitten hoitaa takasuoran kirivaiheen? 


Lisää blogimerkintöjä


Kommentteja 0
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.