Verkkouutisille uusi ilme
Kirjoittanut Ilpo Kiuru 19.03.2009 14:52
Viimeksi päivitetty 19.03.2009 16:48
Verkkouutiset aloitti toimintansa vuoden 1996 syyskuun alussa. Suomalaisen tiedonvälityksen historiassa julkaisu ei siis sijoitu vanhusten joukkoon. Edelläkävijä Verkkouutiset silti on. Se tuli ensimmäisten uutisvälineiden joukossa verkkoon ja on verkossa pysynyt aloittamisestaan lähtien. Alkuaikoina julkaisun sisältö päivittyi kerran viikossa. Kahdeksan vuotta sitten Verkkouutisten ulkoasu uudistettiin edellisen kerran. Samassa yhteydessä julkaisuun tulivat päivittäiset pikauutiset. Ajan myötä ja tekijöiden määrän lisäännyttyä julkaisun koko sisältö alkoi päivittyä vuorokausirytmissä. Verkkouutisia on kiitetty selkeydestä, uutisten löytymisen helppoudesta sekä sivujen nopeasta latautumisesta. On silti aika uudistua, mutta tehdä se niin, että edellä mainitut ominaisuudet säilyvät, jopa paranevat. Uusimmat uutiset löytyvät nyt helposti suoraan etusivulta sekä sivuston vasemmasta laidasta, mutta edelleen myös aiheen mukaan ryhmiteltyinä omilta osastoiltaan. Etusivulta löytyvät jatkossa myös suosituimmat jutut. Mielipiteille on tästedes kokonaan oma osastonsa. Siellä kirjoittavat niin julkaisun toimittajat, vieraskynäilijät, pakinoitsijat kuin lukijatkin. Myös pääkirjoitusten otsikot näkyvät nyt jo etusivulla. Vuorovaikutusta lukijoiden kanssa on parannettu mahdollistamalla juttujen arvostelu, niiden jakaminen verkkoyhteisöissä sekä lähettäminen sähköpostitse haluttuihin osoitteisiin. Jutun voi halutessaan tulostaa kätevästi paperille tai jopa muokata sen pdf-muotoon muuta käyttöä varten. Toivottavasti myös moderni ulkoasu miellyttää lukijan silmää. Toivotamme mukavia lukuhetkiä uudistuneen Verkkouutisten parissa. Palautetta uudistuksesta ja muutoinkin julkaisun sisällöstä voit halutessasi lähettää esimerkiksi tämän sivun alaosan linkistä löytyvällä palautelomakkeella. |
||









